Heli, Heljä, Helinä

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Prinsessa osteli hämärärahoilla Potter-kirjoja ja kotiapua

Espanjan prinsessaa ja tämän aviomiestä epäillään veropetoksesta ja rahanpesusta.
Mallorcan oikeuden tutkintatuomari Jose Castro ilmoitti tiistaina keränneensä todistusaineistoa siitä, että Espanjan prinsessa Cristina on sotkeutunut talousrikoksista epäillyn aviomiehensä bisneksiin. Kuningas Juan Carlosin toisiksi vanhin jälkeläinen päässee oikeuden kuultavaksi maaliskuun alussa. Mikäli prinsessa Cristina saa veropetos- ja rahanpesuepäilyistä syytteen, hän on ensimmäinen rikoksesta syytetty monarkki perustuslaillisen Espanjan historiassa.

Tuomari Castron mukaan näyttö on vahva. Hän luettelee 227-sivuisessa päätöksessään useita hankintoja, jotka prinsessa Cristina teki Noos-säätiön hämäristä tuotoista pestyin varoin. Prinsessan aviomies Inaki Urdangarin oli säätiön johtaja 2004 - 2006. Urdangarinin epäillään junailleen yli kuusi miljoonaa euroa hyväntekeväisyyssäätiön rahoja omiin taskuihinsa.

Tuomarin mukaan Cristinan hallussa oli rahanpesuun käytetyn Aizoon-yhtiön luottokortti.

Muun muassa näihin hankintoihin Cristina esitutkinnan mukaan käytti Aizoonin varoja:

- Neljä kappaletta J.K. Rowlingin kirjoittamaa Harry Potter -kirjaa toukokuussa 2008.

- Taiteilija Carmen Galofren maalaus barcelonalaisesta galleriasta, hinta 4 400 euroa. Hankinta tehtiin vuonna 2006, mutta teoksen nykyinen sijaintipaikka on tuntematon.

- Yhdysvaltain sisäinen lentokuljetus Telluriden hiihtokeskukseen Coloradossa vuonna 2006. Matkalla oli koko Cristinan perhe sekä kolme turvamiestä. Kulut arviolta 7 000 euroa.

- Prinsessan kerrotaan palkanneen perheensä kotiin apulaisia, jotka esiintyivät Aizoonin työntekijöinä. Apulaisten palkat maksettiin pimeästi siihen saakka kunnes nämä päättivät vaatia työsuhteen virallistamista. Maahanmuuttajina Espanjaan saapuneiden apulaisten tarkoituksena oli hakea maan kansalaisuutta.

Prinsessa Cristina kiistää syyllisyytensä rikoksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    7. 7

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. Näytä lisää