Airi, Aira

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Rajut pahoinvoinnit ovat varjostaneet raskautta

kuninkaallinen vauva
Herttuatar Catherinen toinen raskaus oli aluksi hyvin raskas.
Herttuatar Catherinen toinen raskaus on ollut monella tapaa samankaltainen kuin hänen ensimmäinen raskautensa, jolloin hän odotti prinssi Georgea.

Hovi joutui julkistamaan toisen raskauden jo hyvin aikaisessa vaiheessa, sillä Catherine kärsi rajuista pahoinvointikohtauksista ja joutui perumaan virallisia edustustilaisuuksia. Sama vaiva piinasi herttuatarta jo Georgea odottaessa. Catherinen toinen raskaus julkistettiin jo 8. syyskuuta, jolloin raskaus ei ollut ehtinyt vielä edes kriittiselle 12 raskausviikon rajalle.

BBC:n hovitoimittaja Peter Hunt kertoi tuolloin, että Catherine oli kotihoidossa palatsin lääkäreiden hoivissa samaan aikaan, kun prinssi William edusti yksin virallisissa tilaisuuksissa.

Catherinen on kerrottu kärsivän hyperemeesistä joka voi aiheuttaa rajun oksentelun takia painonlaskua, nestehukkaa ja aliravitsemusta. Se on riski äidille ja lapselle, sillä äiti voi oksentaa jopa 30 kertaa päivässä.

Catherine pysytteli poissa julkisuudesta reilun kuukauden ja palasi edustustehtäviin lokakuun loppupuolella, jolloin Singaporen presidenttipari saapui valtiovierailulle Lontooseen.

Joulukuussa Catherine ja William vierailivat Yhdysvalloissa, ja tuolloin viidennellä kuulla raskaana olleen Catherinen vatsanseutu oli erityisesti kuvaajien tähtäimessä. Aivan kuten Georgeakin odottaessa, oli Catherinen raskausvatsa koko raskauden ajan hyvin pieni. Vielä joulukuun Yhdysvaltojen-matkalla raskautta tuskin edes huomasi. Tyköistuvan mekon alta näkyi korkeintaan pieni kumpu.

Catherinen vatsan pienuus kiinnitti huomiota vielä maaliskuussakin, jolloin jo selvästi raskautensa loppupuolella oleva Catherine pukeutui edustustilaisuudessa edelleen tavallisesti mitoitettuun leninkiin. Muun muassa Daily Mail huomasi, ettei herttuatar ole koko raskautensa aikana käyttänyt lainkaan äitiysmitoitettuja vaatteita.

27. maaliskuuta Catherine esiintyi viimeistä kertaa julkisuudessa ennen synnytystä edustaessaan hyväntekeväisyysjärjestön keskuksessa Lontoossa. Mulberryn fuksianpunaiseen takkiin pukeutuneen Catherinen vauvavatsa näkyi tuolloin jo selvästi.

Oheinen video kertoo herttuatar Catherinen raskauden vaiheista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

    4. 4

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    8. 8

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    9. 9

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

    4. 4

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää