Matti, Matias

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Sofia ei peitellyt parjattua tatuointiaan

Kuninkaalliset häät
Prinsessa Sofian kaunis hääpuku paljasti morsiamen niskassa olevan tatuoinnin.
Prinsessa Sofia oli valinnut hääpuvukseen ruotsalaisen muotisuunnittelija Ida Sjöstedtin suunnitteleman silkkisen ja pitsisen hääpuvun.

Kaunista ja hoikkaa Sofiaa imartelevassa hääpuvussa oli avoin dekoltee ja yläselkä.

Prinsessa Sofian niskassa näkyi morsiamen tuttu aurinkokuvioinen tatuointi.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Sofian tatuoinnista oli ennakkoon spekuloitu, jättääkö hän sen piiloon tai luopuisiko hän tatuoinnistaan jopa kokonaan.

Sofialla on myös muita tatuointeja. Hänen kyljessään koreilee perhostatuointi.

Sofian niskassa oleva tatuointi paljastui kaksi vuotta sitten, kun hän osallistui kuningas Kaarle Kustaan sisaren prinsessa Christinan pojan Gustaf Magnussonin häihin 2013.

Ruotsalainen tapa-asiantuntija Magdalena Ribbing kertoi silloin Expressenille mielipiteensä Sofian tatuoinnin näkymisestä.

– Tatuointi on tavallaan kaunistautumiskeino, jolla ihminen on yrittänyt parantaa vartaloaan. Siksi se saa näkyä kuten näkyy. Ei sitä tarvitse peittää vaatteilla. Miksi se sitten olisi edes otettu?, Ribbing kommentoi.

Sofian tatuointi ei rikkonut juhlaetikettiä tai pukukoodia.

– Jos on päättänyt ottaa tatuoinnin, saa sen näyttää. Sofia on niin päättänyt tehdä, ja se on hänen oma asiansa, Ribbing perusteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    5. 5

      IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – MM-kulta ennakkosuosikille, suomalaiset putosivat lopussa mitaleilta

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    9. 9

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    10. 10

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    5. 5

      IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – MM-kulta ennakkosuosikille, suomalaiset putosivat lopussa mitaleilta

    6. Näytä lisää