Tuija, Tuire, Vanessa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Carl Philipin hääpuheessa outo kohta – hoviasiantuntija analysoi IS:lle

Kuninkaalliset häät
Hoviasiantuntija Jenny Alexanderssonin mukaan prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia kokivat epävarmuuden hetkiä suhteensa alussa.
Ruotsissa vietettiin lauantaina odotettuja kuninkaallisia häitä. Ilta-Sanomat seurasi häitä paikanpäällä Tukholmassa ja kysyi eilen niiden jälkimainingeissa ruotsalaislehti Aftonbladetin hoviasiantuntijalta Jenny Alexanderssonilta näkemyksiä häiden kohokohtiin.

Prinssin koskettava puhe, Sofian yllätys

Prinssi Carl Philip piti häissä koskettavan puheen, jonka lomassa hän sanoi arvoituksellisesti, että hän ja Sofia olivat yrittäneet olla erillään, mutta jokaisella kerralla prinssi oli tuntenut sydämensä tyhjäksi.

Alexanderssonin mukaan Carl Philipin puhe oli loistava, vaikka prinssi ei ole aina suoriutunut kovin hyvin puheiden pitämisestä.

– Carl Philip piti loistavan puheen ja sai todella revanssin niistä kerroista, jolloin hän ei ole suoriutunut yhtä hyvin. Hän osoitti, että hän voi olla erinomainen puhuja. Hänellä ja Sofialla oli aluksi vaikeaa ja he yrittivät tehdä suhteelle lopun pari kertaa, mutta löysivät toisensa aina uudelleen, Alexandersson analysoi.

Hänen mukaansa kukaan ei kuitenkaan koskaan ole yrittänyt saada prinssiä valitsemaan itselleen jotain toista puolisoa.

– Alussa kyse oli enemmänkin heidän omasta epäilystään. Tavalliselle tytölle on todella iso askel astua sisään kuninkaalliseen maailmaan ja Sofiasta kirjoitettiin paljon ympäri maailmaa. Monet olivat kriittisiä hänen taustansa takia. Ja Carl Philipin piti tuntea olonsa varmaksi siitä, että Sofia on hänelle se oikea, Alexandersson sanoo.

Sofia kirjoitti häihin itse rakkauslaulun, jonka huippumuusikot esittivät Carl Philipille ja vieraille juhlassa. Mitä Sofian miehelleen kirjoittama laulu kertoi heidän suhteestaan?

– Minusta se osoittaa, että Sofia kulkee aina omaa tietään, kuten hänen isänsä ja hän itse sanoivat illan aikana. Laulu osoitti, kuinka rakkaudentäyteinen ja lämmin heidän suhteensa on.

Poikkeuksellisen rennot häät

Alexandersson on seurannut uransa aikana monia kuninkaallisia häitä, mutta sanoo, että ei ole koskaan aiemmin nähnyt, että kuninkaallinen pari uskaltaisi olla yhtä persoonallinen ja rentoutunut kuin Carl Philip ja Sofia olivat omissa häissään.

Häissä nähtiin muun muassa täysin harvinaislaatuinen päätös vihkitilaisuudelle kirkossa: musiikki oli rytmikästä ja menevää, ja kuninkaalliset sekä vieraat tanssivat ja taputtivat käsiään yhteen hääparin kävellessä ulos kirkosta.

– Ohjelma oli moderni ja hyvin epätavallinen kuninkaalliseksi hääjuhlaksi.

Voittaneet jo ruotsalaiset puolelleen

Hoviasiantuntijan mielesta Carl Philip ja Sofia ovat ehdottomasti voittaneet ruotsalaisten sydämet puolelleen. Hänen mukaansa Carl Philp ja Sofia voivat jatkossa päättää paljolti itse, mihinkä kuninkaallisiin edustustehtäviin he osallistuvat.

– Heillä ei ole samaa vastuuta ja vaatimuksia kuin Victorialla ja Danielilla, eikä heihin kohdistu yhtä paljon kritiikkiä kuin mitä prinsessa Madeleine ja Chris O'Neill näyttävät saavan, hän toteaa.

Tällä hetkellä kansan suurin mielenkiinto kohdistuu tuoreen avioparin tulevaan häämatkaan. Matka on tähän mennessä pysynyt tiukasti varjeltuna salaisuutena. Alexandersson arvelee, että edes pariskunnan läheisimmät ystävät eivät tiedä, mihin he aikovat matkustaa.

– Luulen, että he aikovat yhdistää vierailun jonkin suurkaupungin ylelliseen lomaan jollakin Tyynenmeren saarella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää