Tuija, Tuire, Vanessa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Sotilaan tervehdys kuningatar Elisabetille päättyikin todella nolosti – katso video

Kuusivuotias Maisie koki ikävän yllätyksen ojentaessaan kuningattarelle kukkia.
Kun kuningatar Elisabet II vieraili Walesin Cardiffissa, kuusivuotias Maisie sai kunnian ojentaa hänelle kukkakimpun. Sotilaan kömmähdys oli kuitenkin vähällä pilata unohtumattoman hetken.

Kun sotamies nosti kätensä tehdäkseen kuningattarelle kunniaa, hän läimäytti vahingossa Maisieta suoraan kasvoihin. Maisien hattu putosi maahan, ja säikähtänyt tyttö kirmasi tätinsä luokse lohduteltavaksi.

Tapauksesta uutisoivat viime viikolla muun muassa Guardian ja BBC. Suomessa asiasta on kertonut muun muassa Savon Sanomat.

Tapahtumien kulku näkyy yllä olevalla videolla. Myös Walesilainen toimittaja Ruth Mosalski jakoi Twitterissä videon, jolla kiusallinen hetki näkyy toisesta kuvakulmasta.

Maisien isä Martin Gregory, kertoo BBC:n mukaan, että tyttö oli aluksi hieman järkyttynyt. Mieli piristyi kuitenkin nopeasti, kun sotilasisä antoi tytön lainata hattuaan ja seremoniamiekkaansa.

Myös Maisieta läimäyttänyt sotilas pyysi vanhempien mukaan heti anteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

    6. 6

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    7. 7

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    8. 8

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

    6. Näytä lisää