Jutta

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Carl Philip ja Sofia maksavat jopa yli 30 000 euroa häämatkastaan – tämä kaikki luksus sisältyy hintaan

Luksussaari
Heti häidensä jälkeen kuherruslomalle lähtenyt pariskunta nauttii toisistaan Laucalan luksussaarella Fidžillä.
Ruotsin prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia kuhertelevat parhaillaan Laucalan luksussarella Fidžillä. Yö tällä erittäin eksklusiivisella ja ylellisellä eteläisen Tyynenmeren saarella maksaa The Telegraph-lehden mukaan 3 500–34 000 euroa sisältäen ruoat, juomat ja aktiviteetit.

Koralliriutan ympäröimä, 12 neliökilometrin kokoinen saari on maailman tunnetuimpien ihmiset suosima lomakohde, koska se on täysin suojassa valokuvaajilta ja toimittajilta: Svensk Damtidningin mukaan paitsi saaren satamat myös ilmatila on suljettu kaikilta ulkopuolisilta, ja vain lomavierailla on lupa tulla saarelle.

Laucala-saari oli aiemmin Forbes-miljonäärisuvun omistuksessa, kunnes Red Bullin toimitusjohtaja Dietrich Mateschitz osti saaren vuonna 2003 noin 9 miljoonalla eurolla omaksi paratiisikseen.

– Saari rakennettiin hänelle ja hänen ystävilleen. Mutta sen sijaan, että hän olisi antanut henkilökunnan pitkästyä, kun hän ei ole paikalla, hän halusi päästää muutkin nauttimaan saaresta, lomakohteen johtaja Andrew Thompson on kertonut The Telegraph-lehdelle.

Saarelta löytyvät kaikki mahdolliset mukavuudet. Siellä on 25 yksityistä huvilaa, joilla jokaisella on oma henkilökuntansa, uima-altaansa, terassinsa ja rantansa. Saarella on muun muassa luksusravintoloita, golf-kenttä, sukelluskeskus, kuntosali ja kylpylä sekä oma lentoyhtiö, joka kuljettaa vieraat saarelle.

Saarella on myös maatila, tulivuoria ja sademetsää, ja kaikki vieraat saapuvat paikalle täysin salassa – saaren henkilökunta ei tiennyt edes sitä, että Carl Philip ja Sofia ovat kuninkaallisia.

Saari on mahdollista vuokrata myös kokonaan yksityiskäyttöön, kuten supermalli Elle Macpherson teki vuonna 2013 järjestäessään häänsä Laucala-saarella. Tuolloin majoituksen hinta henkeä kohti all inclusivena jäi vain noin 1670 euroon.

Voit katsoa Laucala-saaren esittelyvideon tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    4. 4

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    5. 5

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    9. 9

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    10. 10

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    4. 4

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    5. 5

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    6. Näytä lisää