Aslak

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Fani lähetti Englannin kuningattarelle 50 punnan setelin – tällaisen vastauskirjeen hän sai

Kuninkaalliset
Daily Mirrorin mukaan David Vaz toivoi Elisabet II:n hemmottelevan itseään esimerkiksi teekupposella.
Kun Elisabet II:sta, 89, tuli aiemmin tällä viikolla maataan pisimpään hallinnut monarkki, kuninkaallisten innokas fani päätti lähettää hänelle lahjan. Asiasta kertoo brittilehti Daily Mirror.

David Vaz, 43, halusi osoittaa kuningattarelle kiitollisuuttaan tämän yli 63-vuotisesta palveluksesta. Taksiyhtiössä työskentelevä mies lähetti Elisabetille 50 punnan setelin ja kirjeen.

Vaz ei tiennyt, etteivät kuninkaalliset voi ottaa rahalahjoituksia vastaan. Sen sijaan hän sai vastauksen, jossa kuningatar kiitti häntä lahjasta. Kuninkaallisen sanottiin olevan ”syvästi liikuttunut” eleestä.

– Kirjoitin onnitellakseni häntä ja toivoin hänen käyttävän rahat niin, että hän hemmottelee itseään teekupposella tai vastaavalla, Vaz kertoo.

– En kuitenkaan tajunnut, ettei hän voi ottaa rahaa vastaan kansalaisilta, hän jatkaa.

Vaz oli jo aiemmin saanut kuningattarelta kaksi kirjettä, ensimmäisen vuosia sitten ja toisen vuoden 2012 timanttiriemujuhlan jälkeen.

– Koen, että hän on toinen äitini. Kävin läpi todella vaikeita aikoja muutama vuosi sitten. Kirjoitin kuningattarelle ja kerroin hänelle elämästäni, mies paljastaa.

– Kerroin hänelle, että olin silloin tukien varassa ja yritin antaa takaisin tekemällä vapaaehtoistyötä. Hän kirjoitti myös silloin takaisin, ja se todella kosketti minua.

Elisabet II:n vastauskirje David Vazille:

”Kuningatar toivoo minun kiittävän teitä viestistänne, joka koskee Hänen majesteettinsa valtakauden suurenmoista virstanpylvästä.

Vaikka hän ei pystynyt vastaamaan teille henkilökohtaisesti, kuningatar oli liikuttunut 50 punnan lahjastanne.

Hänen majesteettinsa ei kuitenkaan saa ottaa vastaan rahalahjoituksia, joten palautan setelin teille tämän kirjeen mukana ja sanon, että ystävällistä elettänne arvostetaan.

Kuningatar on syvästi liikuttunut rakkaudesta ja tuesta, jota häntä kohtaan on osoitettu koko pitkän valtakauden aikana. Hän saa paljon iloa saamistaan kirjeistä, kuten esimerkiksi teidän lähettämästänne.

Kiitos vielä kerran kirjoituksestanne.

Kunnioittavasti, Lady Elton, hovinainen”

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. 6

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    7. 7

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    8. 8

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. Näytä lisää