Senja

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kuningatar Kristiina on Ruotsin historian erikoisimpia hallitsijoita – luultiin syntyessä pojaksi, halusi olla mies

Kuningatar Kristiina ei piitannut sovinnaisuudesta tai uskollisuudesta omaa maataan kohtaan – eikä naisena olemisesta.
Mika Kaurismäen ohjaama Tyttökuningas kertoo kuningatar Kristiinasta (1626–1689) vuosina 1644–1654, jolloin hän hallitsi valtakuntaansa. Omapäisen kuningattaren elämä oli varsin erikoista alusta loppuun asti.

Ruotsin kuningatar Kristiinasta tuli 6-vuotiaana, mikä tarkoitti, että maata hallitsi holhoojahallitus kuningattaren kasvuajan. Kristiina sai vallan käsiinsä 18-vuotiaana.

Kristiina luopui kruunustaan 1654 ja kääntyi katolilaiseksi, mutta eipä kameleonttikuningatar tehnyt muutenkaan tavanomaisia ratkaisuja.

KRISTIINA halusi olla mies, mitä hän ei piilotellut, vaan korosti miehisiä piirteitään. Sitä on hämmästelty myöhemmin, mutta 1600-luvulla androgyynisyyttä ei pidetty kovin erikoisena.

Kun Kristiina syntyi, häntä luultiin pojaksi. Hän oli iso, karheaääninen ja jopa karvainen. Astrologitkin olivat ennustaneet poikaa kuningatar Maria Eleonoralle, jonka mielenterveys ei ollut kehuttava.

Kuningas Kustaa II Aadolf totesi ainokaisestaan, että ”hänestä tulee aikaa myöten ovela, sillä hän on huijannut meitä kaikkia”. Kristiina oli viisivuotias, kun hänen isänsä kuoli 30-vuotisessa sodassa.

Kristiina käytti mielellään miesten paitoja, solmioita ja puvuntakkeja. Hänen liikkumistapansakin oli miehinen.

ON VÄITETTY, että Kristiina halveksi naisellisuutta, mutta hän kuitenkin vastusti naisten alistamista. Avioliittoa ja äidiksi tuloa hän piti ajatuksenakin vastenmielisenä.

24-vuotiaana Kristiina ilmoitti pysyvänsä naimattomana. Kruununperijäksi hän hyväksyi serkkunsa Kaarle X Kustaan, joka oli kuvitellut saavansa puolison paikan.

Yhdessä aforismeistaan kuningatar sanoo: ”Naimisiin meno vaatii suurempaa rohkeutta kuin sotaan lähtö”.

Muistelmissaan Kristiina on nimennyt hovineitinsä Ebba Sparren elämänsä suureksi rakkaudeksi. Sitä ei tiedetä, oliko suhteessa fyysistä seksiä. Väitetään, että Kristiina olisi hyväillyt naisia jopa julkisesti.

Niinkin on arveltu, että Kristiinalla oli suhde diplomaatti Magnus de la Gardienin ja Espanjan suurlähettilään Antonio Pimentelin kanssa.

RUOTSALAINEN historioitsija Peter Englund sanoo kirjassaan, ettei Kristiina halunnut lainkaan seksuaalista kanssakäymistä.

Varmaa tietoa omapäisen kuningattaren seksuaalisesta identiteetistä ei ole. On täysin mahdollista, että Kristiina on saattanut olla transsukupuolinen. Alkemisteillä oli jo keskiajalla ajatus sukupuolen vaihtamisesta, ja Kristiina oli kiinnostunut heidän näkemyksistään.

”Miehen sielu naisen ruumiissa”, Kristiina totesi itsestään.

Talouspolitiikassa Kristiina oli ilmeisen holtiton. Hän aateloi 368 uutta sukua, joten aatelissukuja oli 649. Aateliset saivat kerätä verot läänityksiltään, mikä johti valtion kassakriisiin.

HOVIN aatelismiesten kanssa Kristiinalla oli jatkuvasti riitoja. Hän ei ollut herttaisesti hymyilevä kuningatar, vaan hyvin omapäinen.

Kuningatar Kristiina oli ennen kaikkea valistaja sekä oppineisuuden ja kulttuurin puoltaja. Ruotsin hovista tuli hänen valtakaudellaan Euroopan kulttuurikeskus. Hän luki paljon ja seurasi kulttuuritapahtumia.

Naimisiin meno vaatii suurempaa rohkeutta kuin sotaan lähtö.

Suomi kuului Ruotsin suurvaltaan, joten kuningatar Kristiina on vaikuttanut suomalaistenkin koulutukseen. Hänen kaudellaan perustettiin Kuninkaallinen Turun Akatemia, josta tuli Helsingin yliopisto.

Kun Kristiina luopui kruunustaan 6. kesäkuuta 1654, hän lähti Ruotsista ja päätyi asumaan Roomaan. Ruotsin rajan ylitettyään hän tiettävästi ajoi hiuksensa, pukeutui miesten vaatteisiin ja peruukkiin.

Katolilaiseksi Kristiina kääntyi joulukuussa 1654. Vaikka kameleontti olikin, luterilaisuuteen hän ei palannut.

KRISTIINA yritti päästä Puolan kuningattareksi sekä Espanjan vallan alaisena olleen Napolin kuningaskunnan hallitsijaksi. Hän yritti takaisin myös Ruotsin valtaistuimelle, mutta valtiopäivät torppasi haaveen.

Poliittisen avustajansa Kristiina tuomitsi teloitettavaksi, kun hän epäili tämän vuotaneen suunnitelmiaan.

Roomassa Kristiinan merkittävä tukija oli kardinaali Decio Azzolino. Sellaistakin väitetään, että selibaatissa elänyt kardinaali olisi kieltäytynyt rakkaussuhteesta Kristiinan kanssa.

Vanhempana Kristiina keskittyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Hänen terveytensä heikkeni muun muassa diabeteksen takia.

Kuningatar Kristiina haudattiin näyttävästi Pietarinkirkon kryptaan 1689. Sen jälkeen lukuisat historiantutkijat ovat yrittäneet selvittää totuuden epäsovinnaisesti ja rohkeasti eläneestä kuningattaresta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää