Sebastian

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kuva: Sotilas tuupertui maahan kesken Elisabetin 90-vuotispäivien – tuiki tavallinen tilanne kuninkaallisten juhlissa

kuningatar 90 vuotta
Isossa-Britanniassa juhlitaan paraikaa valtavin juhlamenoin kuningatar Elisabetin 90-vuotispäiviä.
Englannissa kuningatar Elisabetin syntymäpäiviä juhlitaan vuosittain perinteikkäästi Trooping The Colour -paraatin muodossa. Tänä vuonna juhlamenot ovat erityisen näyttävät, sillä kuningatar täyttää pyöreät 90 vuotta.

Paraatiin osallistuu yli 1600 sotilasta ja satoja hevosia. Lisäksi Ison-Britannian kaupungit ja varsinkin Lontoon kadut ovat täynnä kansalaisten järjestämiä katujuhlia. Trooping The Colour -paraatia seuraa BBC:n mukaan paikan päällä tuhansia ihmisiä.

Juhlallisuudet alkoivat kello kymmeneltä aamulla Ison-Britannian aikaa. Kuningatar Elisabet saapui juhlaan puolisonsa prinssi Philipin kanssa samassa hevoskärryssä istuen. Heidän jäljessään paikalle saapuivat myös muut kuninkaallisen perheen jäsenet.

Trooping The Colour -juhlaparaati on ollut perinne jo yli 250 vuotta. Tradition mukaan hallitsija saapuu juhlaan paikalle ratsain. Kuningatar ei voi enää ikänsä puolesta ratsastaa, mutta sen sijaan kruununprinssi Charles, prinssi William ja prinsessa Anne saapuivat paikalle juhlallisesti ratsain. Hevosrattaissa paikalle saapuivat myös herttuatar Catherine, herttuatar Camilla ja prinssi Harry.

Juhlallisuuksissa ehti jo käydä ikävä välikohtaus, kun yksi sotilaista lyyhistyi maahan kesken työtehtäviensä. Daily Mailin mukaan hänet kuljetettiin paareilla pikaisesti pois paikalta. Sotilaan tilalle ei tiedetä tarkkaa syytä, mutta lehden mukaan syy liittyy luultavasti kuumaan säähän ja paksuun univormuun.

Ei ole lainkaan harvinaista, että sotilas pökertyy kesken velvollisuuksiensa Ison-Britannian kuninkaallisten yltäkylläisissä paraateissa. Samalla tavalla kävi aiemmin muun muassa vuosina 2011 ja 2013. Vuonna 2013 sotilas pökertyi aivan herttuatar Catherinen nenän edessä paraatin tiimellyksessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    10. 10

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. Näytä lisää