Niko, Niklas, Niilo

Kuntavaalit

Valikko

Kuntavaalit

Vapaavuori puolitti vaalibudjettinsa, Soininvaara päinvastoin tuplaa

Moni nimekäs helsinkiläinen kuntavaaliehdokas käy nyt halvemman vaalikampanjan kuin neljä vuotta sitten. Samaan aikaan vihreiden johtokaksikko kaksinkertaistaa budjettinsa.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) teki neljä vuotta sitten noin 25 200 euron kuntavaalikampanjan, johon hän laittoi kolme tuhatta euroa omasta lompakosta. Panostus toi demareiden kakkostilan Helsingissä.

Valtuutettu Heinäluoman kampanjaa hoitaa Itäkeskuksen sosialidemokraatit ry. Yhdistyksen taloudenhoitaja Heikki Kehälinna uskoo budjetin asettuvan tällä kertaa 15 000 ja 20 000 euron väliin.

- Nuukuutta on harrastettu. Tällä kertaa ehdokas joutuu laittamaan merkittävästi enemmän omaa rahaa, Kehälinna ennustaa.

Kansanedustaja-valtuutettu Jan Vapaavuori (kok) kertoo laittavansa tällä kertaa rahaa noin 12 000 euroa, kun summa neljä vuotta sitten oli noin 23 200 euroa. Viimeksi Vapaavuori olikin kokoomuksen ääniharava Helsingissä.

Yhdeksi Helsingin tämänkertaiseksi ääniharavaksi uumoiltu vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki satsaa Valtiontalouden tarkastusvirastoon lähettämänsä ennakkoilmoituksen mukaan vain 3 400 euroa, kun edellisvaaleissa summa oli noin 5 200 euroa.

Valtuutettu ja fysioterapiayrittäjä Arja Karhuvaara (kok) maksoi viimeksi mainosvarauksissa sattuneen sekaannuksen vuoksi kuntavaaleistaan jopa noin 49 500 euroa. Sekaannuksen tiliin meni 26 000 euroa. Nyt Karhuvaara aikoo suoriutua vaaleista noin 17 000-18 000 euron budjetilla.

- Suurin kuluerä on bussin ja raitiovaunun sivuilmoitukset, joihin menee painokuluineen noin 10 000 euroa, Karhuvaara kertoo. Hän sanoo keränneensä omaa vaalibudjettiaan "vuosikaudet".

- Koen tällaiset summat äärimmäisen epätasa-arvoiseksi sellaisille ehdokkaille, joilla ei ole mitään rahoitusjärjestelmää tai rahaa keräävää tukiryhmää. Vaalirahoituskeskustelussa pitäisi keskustella tasa-arvoisuudesta olla ehdokkaana, eikä siitä, kuka on maksanut kenenkin kampanjan, Karhuvaara katsoo.

Vihreät satsanneet lisää rahaa

Poikkeuksen tekevät tällä kertaa helsinkiläiset vihreät johtopoliitikot, jotka ovat suurentaneet budjettejaan. Kannatuskyselyt eivät ole ennakoineet Helsingissä vihreille hyvää tulosta.

Viime kuntavaalien koko maan ääniharava Osmo Soininvaara arvioi vaalikulut ennakkoilmoituksensa mukaan 12 000 euroksi, kun ne olivat neljä vuotta sitten noin 5 400 euroa.

Myös vihreä kansanedustaja-valtuutettu Anni Sinnemäki kasvattaa vaalibudjettiaan viime kerran 7 900 eurosta noin 15 000:een euroon.

Espoonkin ykkössatsaaja vähentää

Espoolainen asianajaja Kimmo Oila (kok) laittoi viime kuntavaaleihin muhkeat 44 600 euroa ja pääsi valtuustoon.

IS ei tavoittanut Oilaa kertomaan tämänkertaisesta budjetistaan. Ylen vaalikoneeseen Oila on arvioinut käyttävänsä rahaa yli 20 000 euroa.

Ensimmäisen ison vaalimainoksensa Oila julkaisi Länsiväylässä jo kesäkuussa.

Vantaalla viime kerralla kalleimman yksittäisen kampanjan kävi päihdetyöntekijä ja Uudenmaan piirin keskustanaisten puheenjohtaja Arja Wallenius. Rahaa meni noin 11 800 euroa. Wallenius putosi tarkastuslaskennassa valtuutetusta varavaltuutetuksi, mutta nousi valtuutetuksi lopulta viime kuussa.

Walleniuksen mukaan rahaa meni edellisvaaleissa "hahmotusongelman takia".

- Hankimme viimeksi tuloja talkoilla liiankin tehokkaasti. Nyt paukkuja käytettiin markkinointiin eikä vain rahan hankintaan. Nyt budjettini on kahden, kolmen tonnin välillä, Wallenius kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. Näytä lisää