Torsti

Kuntavaalit 2012

Valikko

Kuntavaalit 2012

Kokoomusväkeä viriteltiin vaalikuntoon väittelykisalla

Kokoomusväki viritteli itseään lauantaina vaalikuntoon leikkimielisellä väittelykisalla.

Helsingistä lähteneen vajaan vuorokauden risteilyn aikana kuntavaaliehdokkaita koulitaan myös erilaisissa työpajoissa.

Kolmihenkisin joukkuein käydyn väittelykisan ensimmäisen ottelun voittivat kokoomusnaiset. Tuomariston mielestä he pystyivät ansiokkaasti perustelemaan sitä, miksi kunnanvaltuustojen paikat pitäisi jakaa eduskuntavaalien tuloksen mukaan.

Kansanedustaja Lenita Toivakka keksi perusteluksi kuntavaalien lopettamiselle myös sen, että näin säästyisi varoja, eivätkä ne olisi pois heikompiosaisilta. Kansanedustaja Sofia Vikman vakuutti, että tällä mallilla kokoomus olisi suurin puolue joka kunnassa.

Kokoomusnuoret saivat väittelyssä tehtäväkseen puolustaa nykymallia. Petri Rajala vetosi siihen, että vaalien vähentäminen vie puoluetoimistolta ja puoluesihteeri Taru Tujuselta työt.

Se olisi myös suoraan käden työntäminen lukuisten kokoomuslaisten vaalilautakuntien jäsenten taskuihin, sillä heiltä vietäisiin luottamusmiespalkkiot.

Tuomariston Laura Räty antoi Rajalalle tunnustusta tunteisiin vetoavasta esityksestä, mutta kokoomusnaiset julistettiin kisan voittajiksi.

Heidän katsottiin kokemuksellaan paremmin pystyneen perustelemaan kantaansa, ja kokoomusnuorten esiintymisessä näkyi myös hermostuneisuus esiintymiseen.

Kokoomusristeilyn isäntänä toimii itse puolueen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen, joka puhuu sunnuntaina risteilyväelle puolueen vaaliteemasta, Suomi-uudistuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    6. 6

      Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Paras ohjaus La La Landille – Damien Chazelle kaikkien aikojen nuorin ohjaaja-Oscarin voittaja

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    6. Näytä lisää