Kuntokoulu: Tennis on juoksupeli

Hyvä jalkatyö ja ehtiminen lähtevät nopeasta reagoinnista. Ei ollut sattumaa, että Ranskan Avointen loppuottelussa kohtasivat espanjalaiset Rafael Nadal ja David Ferrer. Kumpikin työjuhta palauttaa pahatkin pallot takaisin vastustajan puolelle ja usein palloa lyödään rapiat 20 kertaa.
Tätä leikkiä nämä espanjalaiset tennispallonoutajat harrastavat mieluusti tuntikausia. Juoni on ennustettavissa: kun vastustajan huippuvedotkin palautuvat takaisin kuin lyöntiseinästä, tuppaa turhautuminen iskeä. Lyönti lyönniltä otetaan enemmän riskiä – lisää poweria ja lähemmäksi rajoja. Aina joskus tämä palkitaan läpilyönteinä, mutta pitkän päälle helpot virheet, tennistilastossa ”unforced errors”, ottavat ylivallan. Lopulta vastustajan henkinen kantti pettää.

Hyvä jalkatyö ja ehtiminen lähtevät nopeasta reagoinnista. Nyt tarkkana, aion vuotaa todellista sisäpiirin tietoa. Tätä juttua ei sitten kannata kertoa jokaviikkoiselle kilpakumppanille. Tämä salaisuus on tenniskirjoissa  kätketty ”split step”-termiin.  Savolaiselle vielä paremmin idean kertoo  herätys-hyppy.

Aivan samoin kuin kello herättää sinut ajoissa töihin tai kouluun, vastustajan lyönti herättää jalkasi pallon perään. Tarkka anatomia on seuraava: hiukan ennen kuin vastapuoli osuu palloon, pomppaa ilmaan. Kun tossut sitten osuvat maahan, lähdet pallon kimppuun kuin katapultista.

Eikä tässä vielä kaikki. Muista hypyn aikana lukea vastapuolen lyönti: suunta, syvyys, voima, kierteet, osuman puhtaus jne. Näin osaat singahtaa oikeaan suuntaan ja näin automaatti hoitaa startin puolestasi.

Moni muistaa koulupsykologian kirjasta ns. Pavlovin koirakokeen eli opetellun refleksin. Tässä on kyse samasta asiasta. Aja systeemiä sisään tekemällä jatkossa aina, jo alkupallottelusta alkaen, starttihyppy. Jos hyppy on liian aikainen, katoaa refleksi-idea.  Myöhästyneessä hypyssä olet vielä ilmassa, kun pallo tulee syliin. Ahkeralla harjoittelulla oikea ajoitus kyllä löytyy.

1. Pienennä hyvällä jalkatyöllä oma kenttäpuolesi Nadalin tavoin postimerkin kokoiseksi.

2. Split step, uusi tanssityylisi. Hypyn tekee automaattisesti jokainen hyvä kisapelaaja, mutta on täysin tuntematon harrastajille. Kummasta kannattaa ottaa mallia?

3. Madalla painopistettä leveämmällä haara-asennolla. Harrastajat huojuvat pystyssä kuin kapea ja korkea Eiffel-torni. Kumpi  on nopeampi, matala ja leveä formula, vai korkea kaappiauto? Saitko idean?

Kuntokoulun tennis-asiantuntijana toimi Vierumäen tennispro Heikki Sirkka

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. 6

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    7. 7

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    8. 8

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    9. 9

      Kommentti: Trumpin mystinen takapiru lähetti synkän viestin – todellisuus jäi nostatuksen varjoon

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. Näytä lisää