Nauti Suomen ainutlaatuisista järvistä hölkäten

Järvihölkkä on oiva tapa nauttia liikunnasta ja kesästä sekä nimenomaan Suomen järvistä. Järvihölkällä tarkoitetaan vesijuoksua ulkona järvessä. Vedessä juostaan niin syvällä, etteivät jalat yllä pohjaan. Vyötäröllä käytetään vesivyötä, joka kelluttaa niin, että pää pysyy veden pinnan yläpuolella.
Järvihölkkä tuo hyvää viilennystä kesähelteisiin ja on tehokasta liikuntaa. Välineiksi tarvitaan vain uikkarit ja vesijuoksuvyö vyötärölle. Suorituspaikkojahan Suomesta löytyy tuhansia.

– Järvihölkkä sopii lähes kaikelle kansalle. Mahdolliset paino-ongelmat ja alaraajojen nivelkivut eivät haittaa liikkumista. Veden paine ja noste vähentävät nivelkuormitusta ja kannattelevat kehoa vedessä. Samalla liikkeet tehostuvat.  Järvihölkästä saa kunnon treenin itselleen tai sitä voi harrastaa palautumismielessä ympäröivästä luonnosta nautiskellen ja rantojen tapahtumia seuraillen, vinkkaa Vierumäellä sijaitsevan Suomen Urheiluopiston liikunnanohjaaja Maikki Prusila.

Järvihölkkäilyn tehokkuus ja energiankulutus perustuvat niin veden ominaisuuksiin (veden vastus, noste ja hydrostaattinen paine) kuin veden lämpötilaan. Vedessä hölkkäily lisää entisestään energiankulutusta, koska veden lämpötila on järvissä viileämpi kuin uimahallissa. Lisäksi järvihölkässä työskentelevät isot lihasryhmät, jolloin energiaa kuluu ja lihasten kestävyyskunto paranee.  Mikä olisikaan ihanampaa liikuntaa kuumalla kesähelteellä kuin lähteä hölkkäilemään järvelle!

Suomen Urheiluopiston liikunnanohjaaja Maikki Prusilan vinkit vesijuoksuun:
- Vesijuoksuvyö puetaan tukevasti vyötäisille tai navan alle
- Vesijuoksuasento on ryhdikäs ja pysty, pienellä etukenolla
- Jalkojen liikettä voi verrata kuivajuoksuun eli vie jalka kantapää edellä eteen, rullaa jalka joka potkulla vartalon taakse suoraksi asti niin, että myös nilkka ojentuu takana
- Kädet liikkuvat suoraviivaisesti vartalon sivuilla 90 asteen kulmassa, kauhoen vettä pienellä kupilla taaksepäin

Turvallisuusvinkit:
- Ethän juokse yksin tai ilman rannalla olevaa ”valvojaa”
- Juokse rannan suuntaisesti ja pysyttele pois venereiteiltä
- Käytä helteellä hattua
- Jos juokset pitkälle tai selkävesille, pyydä mukaasi turvavene tai kiinnitä uimarengas narulla itseesi
- Vilkuile välillä veden pintaa edessäsi, jotta huomaat mahdolliset ajelehtivat puut tai kasvit

Kuntokoulun asiantuntijana toimii Vierumäen Urheiluopisto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    9. 9

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    10. 10

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. Näytä lisää