Kysy seksistä

Valikko

Miten rentoutua seksin aikana?

Minun on vaikea rentouttaa lihaksiani emättimen ympäriltä seksin aikana, jolloin emätin tuntuu tiukalta ja peniksen työntäminen sinne on kivuliasta minulle. Kuinka voisin harjoitella rentoutumista ja "löysyttää" emätintäni?

Nimimerkki: liian tiukka? 25 vuotta
RFSU:n asiantuntijan vastaus:

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että oletko tarpeeksi kiihottunut seksin alkaessa? Kostutko esileikin aikana tai onko ennen yhdyntää tarpeeksi esileikkiä, jotta kiihottuminen olisi mahdollista? Onko yhdyntä ollut aina kivuliasta vai onko sitä esiintynyt vain viime aikoina? Jos kyse on kiihottumisen/kastumisen ongelmasta eli limakalvot jäävät liian kuiviksi, niin kannattaa pitkittää esileikkiä tai ottaa liukuvoide käyttöön. Kuivat limakalvot tekevät seksistä kivuliasta vaikka emättimen koko olisikin ihan normaali. Limakalvot voivat olla kuivat jos naisen kiihottuminen vie enemmän aikaa, ei ole sillä tuulella että seksi maistuisi tai kostumisen ongelmat voivat liittyä myös lääkitykseen (osalla esim. e- pillerit vähentävät seksuaalista halua).

Emättimen kireys muuttuu synnytyksen myötä eikä siihen oikeastaan ole muuta keinoa kuin ottaa asia esiin lääkärin vastaanotolla. Lääkäri voi sisätutkimuksella tutkia emättimen koon ja anatomian. Jännittäminen, pelko, huono parisuhde ja epämiellyttävät kokemukset seksissä voivat vaikuttaa emättimen lihaksiin ja siten estää naista rentoutumaan seksissä niin että yhdyntä olisi mahdollinen. Rentoutumista voi harjoitella kumppanin kanssa niin, että harjoittelette läheisyyttä, hierontaa ja hyväilyä ennen yhdyntää. Kun koet olosi tarpeeksi rennoksi, seksikin yleensä onnistuu.

Kyseessä voi olla myös vaginismi eli emätinkouristus tai emättimen aukon ympäristön kireys. Nämä yleensä ilmenevät myös lääkärin vastaanotolla sisätutkimuksen yhteydessä. Tilanteesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja mikäli vastaanotolla ei tule selvyyttä, niin voit kääntyä seksuaaliterapeutin puoleen. Hän tekee sinulle seksuaalianamneesin, jonka kautta käydään elämänhistoriaasi läpi, jolloin saa paremman kuvan siitä löytyykö tilanteeseen jotain muuta syytä.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. Näytä lisää