Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Onko minussa jotain vikaa, kun ei kukaan kolahda?

Olen 26-vuotias mies ja seurustellut viimeksi 7 vuotta sitten. Minulla on ollut monia naisia, joiden kanssa on ollut hauskaa. Mutta kukaan vaan ei tunnu oikealta.
Laskujeni mukaan minulla on ollut naisia yli 50 ja joistain näistä suhteista onkin kehkeytynyt parin kuukauden intiimimpää "seurustelua", mutta ei mitään sen enempää. Onko minussa jotain vikaa, kun ei kukaan kolahda sen enempää? Jotkut sanovat, että kyllä se oikea tulee vielä kohdalle. Mutta luulisi, että näistä joku olisi ollut se oikea. Kannattaisiko sinun mielestäsi minun mennä puhumaan asiasta jonkun kanssa? Haluaisin jo päästä eroon näistä lukuisista irtosuhteista, kun vanhempanikin pitävät maailmankuvaani aivan vääristyneenä.
Nimimerkki: Late, mies 26 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Aina ei ole helppoa löytää ihmissuhdetta joka etenisi seurusteluksi. Kun tutustut ihmiseen, johtaako se väistämättä seksiin? Oletko yrittänyt edetä pidemmän tutustumisen kautta? Osalla suhteet alkavat humalassa, onko näin sinun kohdallasi? Oletko osoittanut kiinnostusta seksin jälkeen? Jos sänkyyn päädytään humalassa, voi aamulla olla tunne, ettei toiselle ole mitään sanottavaa tai keskustelu voi olla väkinäistä. Tilanteet päättyvät helposti hetkelliseen kohtaamiseen, ja tutustuminen voisi jopa johtaa suhteen pidemmälle.

Oletko miettinyt millaista kumppania kaipaat elämääsi? Ovatko odotuksesi realistisia, vai voisivatko liian suuret odotukset tulla jopa esteeksi kumppanin valinnassa? Joskus odotuksemme ovat niin korkeat, että mukava kumppani saattaa mennä ohitse. Tutustu rauhassa ihmiseen ja anna tilanteen edetä itsestään. Jos koet tilanteen turhauttavana ja ahdistavana on hyvä keskustella tilanteesta jonkun kanssa. Puhuminen toisen ihmisen kanssa auttaa huomaamaan asioita toisin kuin vain yksin pohtien.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. 6

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. Näytä lisää