Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Onko epänormaalia olla 29-vuotias neitsyt?

Onko epänormaalia olla 29-vuotias neitsyt? En ole introverttiyteni vuoksi löytänyt seurustelukumppania, enkä seksiä edes haluaisi ilman jonkinlaista tunnepuolen yhteyttä.
En ole introverttiyteni vuoksi löytänyt seurustelukumppania, enkä seksiä edes haluaisi ilman jonkinlaista tunnepuolen yhteyttä. Toisekseen en myös välttämättä miellä itseäni neitsyeksikään, sillä masturboin kuitenkin usein. Haluja olisi mutta ei mahdollisuuksia, toisaalta mietin että kuka tällaisen kummajaisen kanssa edes seksiä haluaa, joka tuutista kun puhutaan kumppanien määrän tärkeydestä ja kokemuksesta. Tuntuu että olen ainoa ikäiseni jolla ei ole seksikokemusta kumppanin kanssa.

Nimimerkki:
Kokematon, nainen 29 vuotta

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Ei ole epänormaalia, ettei sinun iässäsi ole harrastanut seksiä toisen ihmisen kanssa. Sinulla on seksuaalisia tarpeita, joista olet huolehtinut itsetyydytyksen avulla ja hyvä niin. Jokaisella meistä on itsellään oikeus päättää mitä parisuhteelta ja seksiltä odottaa, ja sinä kaipaat tunnepuolen yhteyttä ennen seksiä, ja sinulla on siihen täysi oikeus. Parisuhteen solmiminen vaatii ihmisluonteelta jonkinlaista ulospäin suuntautuneisuutta, jotta suhteen solmiminen onnistuu ja yhdessäolo mahdollistuu. Oman tilan tarve on varmasti ihmisillä lisääntynyt, ja ehkä on nykyään enemmän ymmärrettävää että ihminen voi viihtyä jopa itsekseen kaipaamatta kaiken aikaa toista ihmistä lähelleen. Itsekseen viihtyminen ja omiin ajatuksiin uppoutuminen olisi jokaiselle aina silloin tällöin toivottavaa. Erilaisilla luonteenpiirteillä varustetut ihmiset yleensä myös täydentävät toinen toisiaan, ja se voi toimia suhteessa rikastuttavana ominaisuutena, kunhan kumpikin osapuoli hyväksyy toistensa erilaisuuden.
 
Älä mieti toisten ajatuksia, tai mieti liikaa mitä sinulta odotetaan. Nauti itsestäsi ja tartu hetkeen silloin, kun se tuntuu sinusta itsestäsi oikealle. Nauti omasta seksuaalisuudestasi nyt niillä keinoilla, jotka tuntuvat sinusta itsestäsi hyvälle.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    7. 7

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    8. 8

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää