Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Tapasin vieraan naisen - nyt ei oma vaimo kiinnosta

42-vuotias naimisissa oleva mies tapasi työmatkalla ihanan naisen, jonka kanssa hän vietti kaksi yhteistä yötä.
Hänellä oli hoikka vartalo, isot terhakat rinnat ja jäntevä vagina. Lisäksi hän oli huumorintajuinen ja seksissä erittäin aktiivinen.

Nainen on pyöriskellyt mielessä jos vuoden ajan ja olen soitellut hänelle pari kertaa kuulumisia ja hänen kanssa on todella mukavaa keskustella.

Tapahtuman jälkeen en ole enää syttynyt vaimosta kuten ennen. Vaimoa seksin vähyys ei tunnu haittaavan kun hän viettää vapaa-aikansa omissa ja lasten harrastuksissa.

Mitä tehdä? Yrittääkö löytää vaimo uudelleen vai kertoa hänelle totuus ja pakata kamat?

Sammunut kipinä

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus

Ratkaisua ei ainakaan pettämisestä löydy, eli sitä en suosittele sinulle vaihtoehdoksi. Oman suhteen ongelmista haetaan helposti oikeutta pettämiseen, vaikka näin ei pitäisi toimia.

Pettäminen on aina väärin toista osapuolta kohtaan. On hyvin tavallista, että uusi suhde on alkuun jännittävä, kumppani vaikuttaa ihanalle (todellisuus voi olla kyllä toinen), seksi on vaihtelevaa ja kiihkeää, ja kumppanin kanssa tuntuu olevan paljon yhteistä (koska et tunne häntä vielä hyvin).

Pitkässä suhteessa taas sitten voi olla kausia, jolloin nämä asiat ovat toisin. Pitkä suhde sisältää varmasti kuitenkin myös positiivisia asioita, ja niiden säilyttäminen vaatii kummaltakin osapuolelta panostusta eli et voi heittää syytä varmastikaan kokonaan vaimolle. 

Te yhdessä kannatte omalta osaltanne vastuuta suhteen onnistumisesta.

Sinun on syytä miettiä omassa parisuhteessasi olevia asioita:
Mikä saa sinut olemaan suhteessa? Löytyykö suhteessa vielä sellaisia hyviä asioita, joiden eteen olet valmis tekemään töitä/onko vaimosi valmis tekemään töitä suhteen onnistumisen näkökulmasta?

Oletko miettinyt, että myös vaimollasi voisi olla toiveita sinulle? Miten voisitte aloittaa keskustelun asiallisesti, ilman syyllistämistä? Mitä toiveita sinulla on suhteenne seksiin/mitä vaimo toivoisi siihen? Onko vaimosi onnellinen? Mitä pitäisi tapahtua, että kumpikin olisitte suhteeseenne tyytyväisiä?

Jos suhteen kaikilla osa-alueilla on ongelmia, ei ensimmäisenä kannata lähteä työstämään siinä olevaa seksiä. Ottakaa suhteenne puheeksi sen kaikilla osa-alueilla, ja olkaa toisillenne rehellisiä.

Voisiko parisuhdeterapetuilla käynti auttaa asiaan? Joidenkin parien kohdalla puhumisen aloitus voi olla vaikeaa, ja ulkopuolinen apu voi olla paikallaan.

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

Ota kantaa

Oletko pettänyt?

Kyllä 33% Ei 67%
Ääniä yhteensä 11477

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. Näytä lisää