Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Antaa ymmärtää, ei ymmärrä antaa

43-vuotias mies tietää, kuinka saada nainen houkuteltua illalla yöksi kotiin. Mutta sitten onkin seurannut usein pettymys.
Minulla on melko hyvä paketti millä saadaan nainen houkuteltua illalla yöksi kotiini. Siihen kuuluu sopivasti kehuskelua, machoilua ja mielistelyä.

Joskus tulee vastaan näitä naisia jotka antavat ymmärtää olevansa kiinnostuneita, mutta h-hetkellä ilmoittavat ettei asia kiinnostakaan. Kertovat että heillä ei ole ollut aikomustakaan lähteä ja heillä on rakas puoliso kotona odottamassa.

Parilta olen kysynyt että mitä mieltä se kotirakas on puolisonsa kaulailusta, sylissä istumisesta ja pussailusta kanssani? Vastauksena on ollut pelkkä tyhjä katse.

Mikä heidän motiivinsa mahtaa olla ja miksi he ovat siellä viemässä kallisarvoista aikaani?

Antaa ymmärtää, ei ymmärrä antaa

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus

Olet ehkä tarjonnut hetkessä sitä, mitä eivät naiset ole kotona saaneet. Suurin osa meistä kaipaa kauniita sanoja, ja toisen ihmisin osoittamaa kiinnostusta.

Sinä olet saattanut siinä hetkessä olla juuri se henkilö, joka näitä on tarjonnut. Sinun toiveesi on kuitenkin suurempi, kuin mihin osa naista on ollut valmiita.

Sinun antama hetkellinen huomio, voi antaa itsetunnolla sopivasti virikettä, jotta jaksaa suhteessa jossa ei ole saanut hetkeen huomiota.

Osa kohtaamistasi naisista voi kokea, että toiminta on harmitonta hupia, joka auttaa jaksamaan arjessa ja muu toiminta koetaan sitten kenties kumppanin pettämisenä, ja sitä siirtoa ei olla valmiita tekemään.

Jos koet aikaasi käytettävän turhuuteen, ei auta kuin suoraan sanoa itse, mitä on vailla. Näin välttyy väärin ymmärryksiltä alusta alkaen.

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    7. 7

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää