Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Perheeni ei hyväksy irtosuhteita, mitä teen?

Parikymppinen nainen nauttii yhden illan jutuista, mutta tuntee perheensä vuoksi syyllisyyttä.
Minua askarruttaa perheeni suhtautuminen yhden illan juttuihin. Olen harrastanut muutaman kerran seksiä ihan vain nautinnollisessa mielessä. Seksikumppanini on samoilla linjoilla ja olemme käyttäneet ehkäisyä. En kuitenkaan pysty puhumaan asiasta avoimesti perheeni kanssa, sillä varsinkin pikkusiskoni ja äitini pitävät irtosuhteita likaisina. Heidän mielestään seksi kuuluu ainoastaan rakastavaisille.

Tunnen kamalaa syyllisyyttä irtosuhteistani, koska äidin ja siskon takia ne tuntuvat likaisilta. En kuitenkaan koe sitä vääräksi, sillä saan seksistä nautintoa ja itsevarmuutta. Haluaisin kuitenkin pystyä keskustelemaan asiasta perheeni kanssa tulematta haukutuksi ja leimatuksi. Miten pystyisin ottamaan asian puheeksi molempien kanssa ja keskustelemaan siitä?

Lady Rose

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Seksi on hyvin henkilökohtainen asia. Kaikki eivät halua puhua siitä omien vanhempien, lastensa tai sisarienkaan kanssa. Sinulla on tietysti oikeus toteuttaa sinulle sopivaa seksiä ja toisaalta äidilläsi pitää olla oikeus sellaiseen seksielämään kuin hän haluaa. Teidän ei tarvitse ajatella seksistä samalla tavalla.

Älä pode huonoa omatuntoa valinnoistasi. Et tarvitse äitisi ja siskosi lupaa seksistä nauttimiseen, vaan voit elää niin kuin itse parhaaksi näet. Sinä et ole myöskään velvollinen kertomaan heille asioista, mutta jos haluat puhua siitä, pitää sinun hyväksyä myös muiden mielipide asiaan. Väistämättä meillä on eriäviä mielipiteitä asioista. Jos toivot ymmärrystä läheisiltäsi, he odottavat samaa myös sinulta. Mielipiteisiin vaikuttavat muun muassa kasvatus ja perheen uskonnolliset näkemykset.

Toivottavaa olisi, ettei seksi aiheuta ahdistusta tai huonoa omaatuntoa. Nauti omasta seksuaalisuudestasi ja toteuta sitä niin kuin itse haluat. Vastuulliseen seksuaalikäyttäytymiseen kuuluu seksitautien ehkäisy (tätä varmaankin tarkoititkin ehkäisyllä). Toisaalta on myös hyvä kertoa toiselle osapuolelle, jos ei hae yhteisistä hetkistä muuta kuin seksuaalista nautintoa. Näin ei synny suhteen laadusta epäselvyyksiä.

Jos keskustelu aiheuttaa mielipahaa, niin olisiko viisaampaa olla keskustelematta aiheesta ja todeta vain, että jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin.

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa. Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. 6

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

    10. 10

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. Näytä lisää