Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Minua ei kiinnosta seksi parisuhteessani, mikä avuksi?

Hyvässä suhteessa oleva nainen kärsii haluttomuudesta parisuhteessaan ja pelkää tämän loukkaavan poikaystäväänsä.
Minulla ja poikaystävälläni on hyvä suhde. Suhteestamme on hellyyttä, olemme onnellisia ja kunnioitamme toisiamme. Minun ongelmana on vain se, että seksi on alkanut suoranaisesti kuvottamaan. Itse seksissä ei ole ollut ikinä mitään valittamista, se on aina erittäin tyydyttävää. Minun vaan ei tee enää mieli. En edes harrasta itsetyydytystä. Suostun välillä seksiin vaikka se ahdistaakin. Hän ei koskaan painosta minua mihinkään. Olin itse muutama vuosi sitten parisuhteessa, missä mies ei halunnut harrastaa seksiä vaan itsetyydytti itseään mieluummin. Kokeilin aikanaan kaikkea, turhaan, ja se pilasi itsetuntoni ja lopulta myös suhteemme. Nyt pelkään, että teen nykyiselle poikaystävälleni saman. Olen halunnut puhua tästä hänen kanssaan, mutta pelkään loukkaavani häntä. Onko tämä ohimenevää?

Aseksuaali(ko?)

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Ymmärränkö nyt oikein, että aikaisemmassa suhteessa halusit seksiä? Ja seksi nykyisessä suhteessa on tyydyttävää kun siihen ryhdyt? Et vain kuitenkaan koe seksuaalista halua nykyään?

Mietin, että voiko kyse olla seksuaalisesta haluttomuudesta? Itse tuot nimimerkissä esiin aseksuaalisuuden. Mikä olisi voinut laukaista mahdollisen haluttomuuden? Voiko liittyä aikaisemman suhteen esiin nostamiin itsetunto-ongelmiin? Et tuo esiin miten pitkää tilanne on ollut tällainen? Ja onko se muuttunut tämän suhteen aikana? Eli oliko tässä suhteessa aikaisemmin sinun mielestä seksuaalista halua?

Vaikea on ottaa asiaan kantaa, kun emme voi keskustella yhdessä. Voisit miettiä yhtenä mahdollisuutena puhua seksuaalisesta haluttomuudesta esim. ensin lääkärin vastaanotolla, jossa voidaan arvioida muita asiana vaikuttavia asioita. Jos sieltä ei löydy mitään selittävää tekijää, voit kääntyä asian kanssa seksuaaliterapetin vastaanotolle ja voit lähteä työstämään asiaa hänen kanssaan. Seksuaalianamneesi, jota terapeutti käyttää työvälineenä voi avata aiheeseen näkökulmia.

Itse suosittelen avointa keskustelua kumppanin kanssa. Miksi pelkäät loukkaavasi kumppaniasi? Seksuaaliseen haluttomuuteen voidaan törmätä jokaisessa parisuhteessa. Voit tuoda esiin kumppanillesi sen, että pelkäät loukkaavasi häntä kertomalla asiasta, mutta itseäsi voisi helpotta kun tunnustaisit asian.

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa. Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. 6

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. Näytä lisää