Talvella kannattaa mennä ulos - tekemistä ainakin riittää

Talvi on mahtavaa ulkoilun aikaa. Paksut lumikerrokset mahdollistavat monipuoliset harrastukset ja ulkoiluaktiviteetit. Kun sekä vanhemmat että lapset huomioivat osaavat huomioida vallitsevat sääolot oikein, ei ulkona tule edes kylmä.

Helistin.fi:ssä järjestetyssä kyselyssä vanhemmat kertoivat mitkä ovat parhaita koko perheen talvipuuhia. Vastauksista löytyi virkistäviä vaihtoehtoja perinteisten pulkkamäkien ja lumiukkojen teon lisäksi.

Pulkkamäki ja hiihto lapsiperheiden suosikkiharrastuksia talvisin.

Edelleen suosituimpia ja suurimman osan mielestä parhaita ulkoiluaktiviteetteja perheille ovat pulkkamäki, joka vastausten perusteella on niin vanhempien kuin lastenkin mieleen, sekä suomalaisittain tyypillisesti hiihto.

Pulkka on pakkasilla kovassa käytössä. omaan pihaan jäädytetyssä pulkkamäessä on hauskaa laskea ja tässä puuhassa aikuisetkin saavat liikuntaa kun perheen pienimpiä saa vetää mäkeä ylöspäin aina laskun jälkeen.

Pulkkamäessä viihtyy koko perhe. Menemme läheiseen pulkkamäkeen eväiden kanssa. On kiva juoda välillä kuumaan kaakaota ja syödä pullaa.

Mukavinta on lähteä koko perheellä pulkkamäkeen. Ei tarvitse mitään erityisvarusteita ja homma on kaikkien mieleen.

Meillä kaivetaan sukset esiin ja lähdetään järvelle hiihtämään. Teemme yleensä saman reitin ja noin puolessa välin reittiä on kiva pieni saari, jossa pysähdymme ja syömme mukana olevat eväät. Ihanaa!

Luonnonjäille potkukelkkailemaan ja luistelemaan.

Järven jäällä voi tehdä myös muuta kuin hiihtää. Varsin monissa paikoissa talvisin aurataan luonnon jäille kenttiä, joissa onnistuu vaikkapa luistelu tai potkukelkan työntö.

Kun olin lapsi, teimme mökillä jäälle joka vuosi luistinradan. Hiihtolomaviikon ajan pidimme sitä puhtaana, luistelimme ja pelasimme jääkiekkoa koko perheen ja ystävien kanssa.

Potkukelkkailua koko perheen voimin. Parasta se on järven jäällä, mikäli mahdollista. Reipasvauhtista liikuntaa, jossa aikuiset saavat hien pintaan ja lapset voivat istua kyydissä. Matkakin taittuu.

Tietysti luistella voi myös kaupunkien ylläpitämillä normaaleilla jääkentillä, tai hyödyntää leikkikenttien tarjontaa talvisin.

Koko perhe luistelemaan koulun jäälle, matka taittuu pulkilla joissa turkikset. Paikan päällä istutaan ja juodaan lämmintä glögiä ja tarjoillaan tietysti muillekin janoisille ja kylmettyneille naapurin lapsille. Tunnelma on lämmin ja niin mieluisa.

Ulkoilemme lasten kanssa leikkipuistossa, jossa on turvalliset liukumäet ja kiipeilypaikat. Siellä näkee myös muita lapsiperheitä ja lapset vaihtelevat kelkkoja ja erilaisia liukureita keskenään.

Ulkoilu voi olla hyödyllistäkin.

Varsin monissa talouksissa talven tulo ja lumisade tietää myös töitä, siis lumitöitä. Sille ei kuitenkaan ole mitään esteitä, etteikö lasten kanssa ulkoillessa voisi yhdistää huvia ja hyötyä arkisiin askareisiin.

Paras talvipuuha on lumitöiden tekeminen. Lapset tykkäävät, kun saavat auttaa äitiä ja isää, ja vanhemmat tykkäävät kun lapsista on hyötyä.

Pihan hoito ja koristelu; vanhemmat voivat kolata ja lapset tehdä lumesta lumiukkoja, -lyhtyjä jne.

Lumilinnasta iloa pitkäksi aikaa.

Yhtenä koko perheen suosikkitalvipuuhista oli vastausten perusteella erilaisten lumilinnojen tai -tunneleiden kaivaminen. Esimerkiksi lumilinnan tekemiseen voi käyttää aikaa enemmänkin kuin päivän ja lopputuloksesta on iloa pitkäksi aikaa.

Paras talvipuuha on lumiluolan teko. Sitä teemme monta viikkoa, ja kun se valmis, niin sisälle mahtuu useampi ja ikkunoista loistaa kauniit tuikut.

Meillä lapsilla on aivan valtava mielikuvitus ja pihalle alkaa muodostua heti valtavasti erilaisia lumimajoja, -linnoja, -tunneleita ja liukumäkiä. Lapset keksii vaikka mitä mönkimis-konttaamis -leikkejä joihin joskus pääsee jopa äitikin mukaan..

Kunnon talvikelillä mennään koko perheen voimin tekemään isoa lumilinnaa ja tietysti iso lumiukko viereen vartioimaan!

Helistin.fi:n kyselyyn osallistui yhteensä 135 vastaajaa.

Muita yksittäisiä, mutta mukavilta kuulostavia Helistin.fi:n kyselyssä saatuja talvipuuhavinkkejä:

  • pimeyspiilo: kaikilla pimeällä päässä otsalamppu, yksi laskee ja muut piiloutuvat
  • eväsretki metsään, vie helposti koko päivän
  • lumiveistosten tekeminen
  • pilkkiretket perheen voimin
  • kolojen kaivaminen ja myyrien etsintä lumesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  3. 3

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. 6

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  7. 7

    Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

  8. 8

    Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

  9. 9

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  10. 10

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  3. 3

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. Näytä lisää