Laihdutus

Valikko

Pudota painoa työpaikalla - Näin se onnistuu!

Työpaikan pöydän ääressä istuminen todella saa takapuolen kasvamaan. Hiljattain tehdyn amerikkalaiskyselyn mukaan 49 % toimistotyöntekijöistä kertoi painonsa nousseen nykyisessä työpaikassa ja 28 % heistä sanoi painoa tulleen jopa 4,5 kiloa.

Tässä kahdeksan Womenshealthmag.com-sivustolta kerättyä helppoa tapaa, joilla kilot voi pitää kurissa istumatyöstä huolimatta.

1. Seiso ja liiku

Arvostetun Mayo Clinicin professori James Levine huomasi, että kulutamme noin 1500 kilokaloria päivässä vähemmän kuin 150 vuotta sitten. Ero tarkoittaa noin viiden kilon painonnousua vuodessa.

Oletko kiinni työpöydässäsi? Hanki säädettävä työpiste, jonka ääressä voit välillä myös seistä. Ryhtisi paranee ja poltat kolmanneksen enemmän kaloreita.

2. Puhu ja kävele

Hanki kuulokkeet pöytäpuhelimeen tai kävele kännykän kanssa puhuessasi. Ota töihin askelmittari, jolla mittaat päivän saldoa. 500 askelta enemmän päivässä kuluttaa 25 ekstrakaloria. Vuodessa voit siis pudottaa noin kilon muuttamatta ruokavaliotasi lainkaan.

3. Aikatauluta välipalat

Amerikkalaisen Dietetic Associationin raportista ilmeni, että 75 % työntekijöistä syövät lounaan pöytänsä ääressä vähintään kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Tämänkaltainen monisuorittaminen saattaa kuitenkin johtaa lisäkiloihin, joten yritä välttää ajatuksetonta syömistä ja varaa kalenteristasi aika syömiselle. Kun tiedostat mitä syöt, on epätodennäköisempää, että popsit ylimääräisiä herkkuja päivän mittaan.

4. Nojaa vasemmalle

Jos pöytäsi laatikosta löytyy hätävaraherkkuja, siirrä ne vasemman puoleiseen laatikkoon. Tutkijat ovat huomanneet ihmisten ottavan todennäköisemmin tavaroita näkökenttämme oikealta puolelta kätisyydestä huolimatta. Pidä oikeanpuoleisessa laatikossa kätesi ulottuvilla vaikkapa hedelmiä, jotka ovat paljon karkkia parempia naposteltavia.

5. Ala vihreäksi

Täytä mukisi vihreällä teellä. American Journal of Clinical Nutrition -julkaisun mukaan ihmiset, jotka joivat vihreällä teellä voimistettua oolong-teetä päivittäin kolmen kuukauden ajan pudottivat painoaan lähes kaksi kiloa enemmän kuin pelkkää oolong-teetä juoneet.

Vihreän teen sisältämän antioksidantin, katekiinin, uskotaan stimuloivan elimistöä polttamaan lisää kaloreita ja vähentämään rasvaa.

6. Karkit piiloon

Helpota tahdonvoimaasi laittamalla karkit läpinäkymättömään purkkiin tai pussiin. Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan työntekijät söivät suklaata 71 % todennäköisemmin jos ne olivat läpinäkyvissä astioissa tai pusseissa. Voit myös vaihtaa koviin karkkeihin, joissa on vähemmän kaloreita ja ne kestävät pidempään.

7. Tuoksulla tuloksiin

Aseta työpisteellesi ilmanraikastin. Erään tutkimuksen mukaan ylipainosta kärsineet henkilöt, jotka hengittivät nälkäisinä makeita tuoksuja, kuten vihreää omenaa, piparminttua, vaniljaa tai banaania, saivat pudotettua painoaan keskimäärin 14 kiloa puolen vuoden aikana. Tutkijat uskovat kyseisten tuoksujen pienentävän ruokahalua.

8. Lyö vetoa

Pistä pystyyn painon pudotuskilpailu työkavereidesi kanssa. Missourin yliopiston tutkijat pyysivät työntekijöitä jakaantumaan joukkueisiin 12 viikon laihdutusohjelmaa varten, jossa palkintona sai rahaa. Osallistujat pudottivat keskimäärin 3,5 kiloa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. 6

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  7. 7

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  8. 8

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  9. 9

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  10. 10

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. Näytä lisää