Laihdutus

Valikko

Sirpa, 57, laihtui hurjat 130 kiloa - "Olen saanut elämäni takaisin"

Laihis
Lihavuusleikkaus vei puolet painosta, mutta sen seurausten kanssa on opittava elämään.
Lahtelainen taloussihteeri Sirpa Rintamäki, 57, on nyt puolet kevyempi kuin vielä muutama vuosi sitten. Reilut 250 kiloa painanut nainen on tällä hetkellä 120-kiloinen.

Valtavan ylipainon vuoksi hänelle on tehty kaksi erilaista lihavuusleikkausta. Ensimmäinen leikkaus oli vuonna 2009, jälkimmäinen seuraavana vuonna.

- Ilman leikkauksia minua tuskin olisi enää olemassakaan. Olen lukenut, että kun ihminen painaa 250 kiloa, hän voi kuolla ihan milloin tahansa. En kuitenkaan tiennyt sitä ennen. En tajunnut ylipainon olevan niin vaarallista, Rintamäki tunnustaa.

- Vaikka leikkauksessa on aina kovat riskit, niin sitäkin enemmän pelkäsin, että kuolema tulee, jos minua ei olisi leikattu. Uniapnean takia olin jo monta kertaa herännyt siihen, että henki oli pysähdyksissä ja meinasin tukehtua.



Rintamäen elimistöä rasittivat myös diabetes, kohonnut verenpaine, kilpirauhasen vajaatoiminta, kihti, iskias ja liuta muita vaivoja. Hankala elämäntilanne aiheutti pahan masennuksen.

- Painosta sai kuulla jatkuvasti ventovierailta ihmisiltä. Ihmiset ovat hyvin raakoja kommenteissaan.

Nyt kun painoa on pudonnut yli sata kiloa, masennus on hävinnyt ja monet muutkin vaivat helpottaneet.

- Olen edelleen hyvin ylipainoinen, mutta olen saanut elämäni takaisin. Aiemmin en pystynyt tekemään mitään ylipainon takia. Vaikka välillä tuleekin leikkauksen jälkeisiä terveysongelmia, niin pystyn kuitenkin liikkumaan ja nauttimaan elämästä.



Sirpa Rintamäen taival leikkauspöydälle oli mutkikas. Ensin piti kokeilla monia muita laihdutustapoja.

Rintamäen paino oli päässyt pomppaamaan pilviin pieleen menneen sairausdiagnoosin takia. Rintamäki sairasti 17-vuotiaana kilpirauhastulehduksen, joka jäi hoitamatta.

- Sitä luultiin angiinaksi tai muuksi pikku vaivaksi. Tulehdus huomattiin vasta vuosia myöhemmin. Paino oli ehtinyt nousta, eikä sitä enää saanutkaan helposti pois.

Pyrkiessään leikkaukseen 2007 Rintamäki joutui odottamaan kirurgin tapaamista puolisen vuotta. Sinä aikana hän laihdutti kymmeniä kiloja. Tarkkaa alkupainoa ei ole tiedossa, koska Rintamäki ei voinut käyttää normaalia vaakaa enää vuosiin. Jos joskus tahtoi tietää painonsa, piti etsiä tavaravaaka.

- Kirurgin vastaanotolla punnittaessa painoin 230 kiloa. Se on laihdutukseni virallinen lähtöpaino. Sairaalan arvion mukaan olin kuitenkin painanut suurimmillani sitä ennen noin 260 kiloa.

Leikkaukseen pääsy venyi, sillä kirurgi vaati Rintamäkeä laihduttamaan lisää. Painon piti olla selvästi alle 200 kiloa ennen leikkausta. Mahaan laitettiin laihdutuksen avuksi bib-silikonipallo.

- Sen ansiosta mahaan ei mahdu ruokaa kuin vähän. Pidin palloa puoli vuotta.

Rintamäki leikattiin, kun hän painoi vähän yli 180 kiloa. Ensimmäisellä kerralla Rintamäeltä poistettiin 85 prosenttia mahalaukusta. Toisessa leikkauksessa ohutsuolta ohitettiin pitkä pätkä.

- Olin niin iso, että leikkaus piti tehdä kahdessa osassa komplikaatioriskien takia. Minulla oli alussa niin valtavat vatsanpeitteet, ettei suolistooni haluttu vielä silloin kajota, vaan ensin leikattiin vatsalaukkua, jotta laihtuminen vauhdittuisi.



Leikkauksen myötä on oltava valmis sitoutumaan loppuelämänmittaiseen elämänmuutokseen rajoituksineen ja terveyshaittoineen. Lihavuusleikkausten hyviä puolia hehkutetaan mielellään, mutta leikkauksen jälkeisistä vaivoista puhutaan vähemmän.

Rintamäki toimii Lihavuusleikattujen yhdistyksessä ja on sen kautta perehtynyt leikkauksiin laajemminkin kuin vain omien kokemustensa kautta.

Rintamäen elämänlaatu on kohentunut monella tapaa, mutta leikkaus on tuonut mukanaan myös rajoituksia ja vaivoja, joiden kanssa on elettävä.

Ruokailun suhteen on oltava tarkkana. Pitää syödä pieniä annoksia usein. Kaikki ruoka-aineet eivät sovi, mutta kokemuksen kautta jokainen leikattu oppii välttämään itselle oireita aiheuttavia tuotteita. Ruokailu ja juominen pitää tehdä eri aikaan.

Myös alkoholin vaikutus voimistuu.

- Alkoholi on vaarallista, varsinkin jos ei ole syönyt. Sen kanssa pitää olla hyvin varovainen.

Jos leikkauksen jälkeen syö kerralla liikaa, tulee niin sanottuja dumping-oireita.

- Silloin on aivan hirveä olo. Sydän hakkaa ja elimistö puskee hikeä. Keho pistää oksentamaan liian ruoan pois.

Olo on niin paha, ettei sellaista halua kokea montaa kertaa.

- Aika äkkiä siinä oppii, kuinka vähän voi kerralla syödä. On myös hyvin tärkeää pureskella ruoka todella sileäksi, ettei leikkaussaumoihin jää mitään kiinni.

Vielä nytkin välillä kostautuu, jos ruokaa tulee hotkittua vähän liian nopeasti.

- Olen kuullut luennoilla, kuinka jotkut ovat leikkauksen jälkeen urheilleet syömällä sitkeää pihviä tai parsakaalia. Niistä on seurannut pahoja komplikaatioita, uusintaleikkauksia tai jopa kuolema. Ihan turhaan, vain koska ei uskota ohjeita.



Suoliston lyhentämisestä syntyy ongelmia ruoasta saatavien välttämättömien ravintoaineiden imeytymisen suhteen. Mitä enemmän ohutsuolta poistetaan, sitä vähemmän tarpeellisetkaan aineet ehtivät imeytyä.

- Minulla on käytössä vain metri ohutsuolta. Sen takia minulla on raudan, D-vitamiinin ja sinkin imeytymisessä todella suuria ongelmia. Sen sijaan B-vitamiinin voin ottaa tablettina, sillä se imeytyy mahalaukussa, jota minulla on jäljellä.

Rintamäki ottaa kolme sinkkitablettia päivässä ja saa D-vitamiinia pistoksina parin viikon välein. Rautaa annetaan muutaman kerran vuodessa.

- Joskus jono piikille on niin pitkä, että anemia pääsee iskemään. Tälläkin hetkellä hemoglobiinini on 83, joka on tosi alhainen. Tuollaiset arvot alkavat vaikuttaa keskittymiseen, ajatus pätkii koko ajan.

Kun suoli on hyvin lyhyt, joutuu toiletissakin juoksemaan taajaan. Aina pitää tietää, missä on lähin wc.

- Varsinkin tämä jälkimmäinen leikkaus oli sellainen, että aluksi vessassa joutui käymään tosi usein. Myös kovat ilmavaivat ovat meidän leikattujen ongelma, Rintamäki sanoo suoraan.

Kun kehosta katoaa yli sata kiloa, iho ei palaudu entiselleen. Rintamäki toivoo pääsevänsä leikkaukseen, jossa ylimääräinen iho poistetaan.

- Jalkojen roikkolihat vetävät vieläkin selän väärään asentoon. Jos minulta leikattaisiin reisien roikot, niin asento voisi parantua ja kivut loppua. Roikkuva iho myös hautuu ja hankautuu.

Lihavuusleikkausta harkitsevaa Rintamäki neuvoo miettimään tarkoin, onko leikkaus tarpeen.

- Onko kaikki muut laihdutuskeinot käyty varmasti tosissaan läpi? Jos leikkaukseen lähtee, sen mukaisesti pitää sitten sitoutua loppuiäksi elämään, Rintamäki muistuttaa.

Ilta-Sanomat julkaisee tammikuun ajan joka päivä verkossa kuntoiluun, hyvään oloon ja laihdutukseen liittyviä juttuja. Annamme myös kevyitä ruokaohjeita. Lisäksi toimittaja Seppo Varjus testaa ja pitää päiväkirjaa Kekkos-dieetistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    7. 7

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    8. 8

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    9. 9

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää