Laihdutus

Valikko

Elämämäntapareissaaja Santeri, 43, laihtui 56 kiloa vesipaastolla - tämä oli dieetin kääntöpuoli

Laihis
Puolisonsa kanssa maailmaa kiertävä Santeri Kannisto kertoi vuosi sitten, että oli pudottanut hurjalta kuulostavan vesipaaston avulla 56 kiloa.
Alkujaan 134-kiloinen Kannisto kyllästyi ylimääräisen painon aiheuttamiin vaivoihin.

- Polvet oireilivat rinkan painosta, ja maha painoi kaikissa asennoissa. En pystynyt käymään edes juoksulenkillä, vaikka teki mieli, Kannisto kuvaili tuolloin.

Katso Kanniston ennen ja jälkeen -kuvatli tästä artikkelista.

Kannisto päätti kokeilla kiisteltyä vesipaastoa. Hän joi hetkittäin vain vettä eikä syönyt mitään. Pisimmillään paastojaksot kestivät kolme viikkoa.

Paastojen välissä hän piti reilun kuukauden mittaisia taukoja, jolloin söi vegaaniruokaa. Yhdeksän kuukauden aikana kiloja lähti noin 50. Lopulta paino tasaantui 78 kiloon.

Santeri Kannisto kertoi laihdutuksestaan Ilta-Sanomissa jo vuosi sitten. Paino on pysynyt poissa

- Pari kiloa on karissut lisää. En ole juuri seurannut painoani, Kannisto sanoo.

.

Kannisto noudattaa tiukkaa vegaaniruokavaliota, joten lautaselta löytyy esimerkiksi riisiä, vihanneksia, perunaa ja hedelmiä. Kannisto sanoo, ettei vesipaastolle ei ole ollut nyt tarvetta.

Hän on ollut vuoden aikana tien päällä entistä tiiviimmin, joten vesipaastosta syntyvä heikko olo haittaisi rinkan kantoa. Kannisto vakuuttaa, ettei paasto ole silti taakse jäänyttä elämää.

- Tulen jatkamaan harjoituksia sopivan tilaisuuden tullen.

Ilta-Sanomat julkaisee tammikuun ajan joka päivä verkossa kuntoiluun, hyvään oloon ja laihdutukseen liittyviä juttuja. Annamme myös kevyitä ruokaohjeita. Lisäksi toimittaja Seppo Varjus testaa ja pitää päiväkirjaa Kekkos-dieetistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. 6

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. Näytä lisää