Personal trainer yllättää: Harva lihoo siksi, että syö liikaa - "Taustalla enemmänkin kalorivaje"

LIV
Vuosittain erilaisia laihdutustapoja tulee ja menee niin, että osa trendeistä ehtii vilahtaa ohi huomaamatta. Mitä ammattilaiset niistä ajattelevat?
Kuinka ihminen, joka haluaa löytää hoikemman itsensä, onnistuu bongaamaan juuri itselleen sopivan dieetin?

- Ajattelen niin, että ei ole mitään järkeä ottaa itselleen dieettiä. Järkevintä on lähteä liikkeelle sellaisesta elämäntapamuutoksesta, joka sopii itselle, arvioi ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Samoilla linjoilla on ravintovalmentaja ja personal trainer Teemu Karppinen, joka aloittaa asiakkaidensa kanssa ruokavaliomuutoksen palauttamalla elimistön takaisin tehdasasetuksille yksi asia kerrallaan.

- Dieettejä tulee ja menee, mutta kertaakaan en ole missään kuullut sanottavan, olisi väärin syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa, joka tehdään hyvistä raaka-aineista. Ruokavaliosta kannattaa siivota kaikki prosessoidut ja teolliset valmisteet pois; sen jälkeen paino alkaa jo pudota, Karppinen kannustaa.

Palssan näkemyksen mukaan dieeteillä tapahtuu usein rahastusta. Voi toki olla, että dieetin keksijälle, yleensä miehelle, tietty ruokavalio on toiminut, mutta se ei tarkoita, että se toimisi myös kaikille muille:

- Tämän vuoksi dieettivariaatioita onkin niin paljon: ei ole olemassa yhtä totuutta. Itse kannatan sitä, että ottaa kustakin dieetistä rusinat pullasta.

Molempien kokemuksen mukaan erityisesti naisten kohdalla parhaimmankin ammattilaisen on vaikea mennä sanomaan ruokavaliota, joka toimisi jokaisella naisella. Miehet ovat yksioikoisempia.

- Valmennettavistani naisista harva on lihonut siksi että olisi syönyt liikaa. Taustalla on ennemmin kova kalorivaje, ja joudun laittamaan monen syömään enemmän, Karppinen yllättää.

Useimmin lihavuuden takana on elimistön toimimattomuus: suolisto ja maksa eivät toimi optimaalisesti ja elimistö rullaa säästöliekillä.

- Kun siihen lisää vielä alkoholin, vähän unet ja työstressin, alkaa hormonitoiminta olla jo melko pahassa epätasapainossa, Karppinen kuvailee.
  • Liv Hyvinvointi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää