Urheilulääkäri HS:ssa bikini fitnessin ihannevartalosta: Epärealistinen tavoite jopa lajin harrastajalle!

Treeni
Urheilulääkäri Pippa Laukkaa harmittaa, miten vaikeaksi kuntoilu on tehty.
Urheilulääkäri Pippa Laukka toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että nykyiset terveysintoilijat saavat kuntoilun näyttämään liian vaikealta.

– Omasta terveydestä huolehtiminen näyttää niin hankalalta, että siinä ei voi onnistua, hän toteaa HS:lle.

Julkisuudessa hehkutetaan paljon liikkuvia nyt niin, että hyötyliikkujat eivät enää kehtaa olla ylpeitä suorituksistaan.

– Niistä, jotka kävelevät, haravoivat ja hyötyliikkuvat, on tullut ylivaatimattomia, kun he kertovat liikunnastaan.

Laukka heittää HS:n haastattelussa esimerkiksi television laihdutusohjelmat, joissa laihdutetaan nopeasti paljon. Rahkaa kuluu ja jokainen aamu herätään lenkille. Häntä harmittaa ohjelmien epärealistisuus, koska niistä voi jäädä kuva, että laihduttaa pitää tietyllä tiukalla tavalla. Rajut dieetit eivät kuitenkaan johda hyviin tuloksiin.

Laukka: Bikini fitnessin ihannevartalo epärealistinen tavoite jopa lajin harrastajalle

Buumit myös yksinkertaistavat Laukan mielestä liikaa asioita eikä niissä huomioida ihmisen fysiologiaa. Esimerkiksi bikini fitnessin ihannevartalo on hänestä terveydellä leikkimistä: naisilla voivat jäädä kuukautiset pois ja elimistö mennä sekaisin. Lajin ihannevartalo on Laukan mukaan jopa lajin harrastajalle epärealistinen tavoite.

– Fitness-urheilijat ovat pienen ajan ihannekehossaan, ja kaikki hypetys ja hyväksyntä on siinä, kun he ovat kisalavalla rasvattomina ja nestehukassa. Jo pelkästään sen vuoksi, että he alkavat taas juoda, paino voi nousta seitsemän kiloa kahdessa viikossa, hän toteaa HS:lle.

Kuntosalibuumissa ei sinänsä ole mitään vikaa, kunhan treenataan liikunnan ilosta monipuolisesti eikä pakosta.

– Etenkin pitäisi muistaa tehdä myös matalasykkeistä, pitkäkestoista peruskestävyystreeniä. Ei siis aina vain korkeasykkeisiä jumppia ja kovaa treenaamista, vaan myös sauvakävelyä, pyöräilyä ja kevyttä hölkkää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää