Airi, Aira

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Quasi Modo, 10, on maailman rumin koira – ”Aikuiset miehet ovat hyppineet autojensa päälle paetakseen minua”

Maailman rumin koira
Kymmenvuotias narttu nappasi 1500 dollarin palkintoshekin ja pääsee seuraavaksi mediakiertueelle.
Maailman rumimman koiran titteli jaettiin perjantaina Petalumassa Kaliforniassa. Mukana oli yhteensä 27 kilpailijaa.

Viime vuoden kilpailussa sekarotuinen narttu Quasi Modo, 10, jäi toiseksi, mutta tällä kertaa se nappasi voiton ja 1 500 dollarin ykköspalkinnon.

Pitbullin ja hollanninpaimenkoiran sekoitus Quasi Modo joutui aikanaan hylätyksi, mutta se löysi kilpailun verkkosivujen mukaan uuden kodin Floridasta.

– Minut hylättiin löytöeläintaloon, ja oudon ulkomuotoni takia elämä näytti varsin synkältä. Onneksi yksi siellä olleista eläinlääkäreistä näki säihkettä silmissäni ja vei minut kotiinsa, esittelytekstissä kerrotaan.

– Aikuiset miehet ovat hyppineet autojensa päälle paetakseen minua, koska he luulevat minua hyeenaksi tai Tasmanian tuholaiseksi, mutta kun he oppivat tuntemaan minut, voitan heidät puolelleni eloisan persoonallisuuteni myötä.

Quasi Modolla on useita epämuodostumia, ja sen selkä on liian lyhyt muihin ruumiinosiin nähden. Siitä huolimatta se pystyy yhä juoksemaan, leikkimään ja nauttimaan elämästä täysin siemauksin.

– Se edusti huippuosaamista rumuuden saralla, kilpailun päätuomari Brian Sobel kehui.

Koiria arvioitiin ensivaikutelman, epätavallisten ominaisuuksien, luonnollisen rumuuden, persoonallisuuden ja yleisöön tehdyn vaikutuksen perusteella.

Rahapalkinnon lisäksi Quasi Modo pääsee San Franciscoon ja New Yorkiin mediakiertueelle, minkä jälkeen edessä on esiintyminen Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa.

Kilpailu järjestettiin nyt 27. kerran. Sitä oli saapunut seuraamaan yli 500 katsojaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää