Onni, Sisu

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

George on maailman nopein etana – kiisi voittoon salaatinlehtien voimalla

Etanat ovat yksiä maailman hitaimmista olennoista, mutta ne voivat silti viihdyttää ihmisiä.
Itä-Englannissa sijaitsevassa Conghamin kylässä on järjestetty jo yli 40 vuoden ajan etanoiden nopeuskilpailut.

Kisan säännöt ovat yksinkertaiset: etanat laitetaan ympyrään, josta ne lähtevät kulkemaan kohti ympyrän ulkokaarta. Ensimmäisenä 33 senttimetrin matkan kulkenut etana kruunataan voittajaksi.

– Kun etana on aloittanut, ei voi enää tehdä muuta kuin huutaa sille. Mutta valmistautuminen on mielestäni hyvin tärkeää, tiedättehän kouluttaa sitä, mutta ei liikaa, ruokkia se asianmukaisesti ja ruokavaliohan on aina tärkeää kaikissa urheilutreeneissä, kilpailun järjestäjiin kuuluva Neil Riseborough kertoo.

Tänä vuonna voiton vei Dale Thornen omistama etana nimeltään George. Se voitti 175 muuta kilpailijaa ja kellotti loppuajaksi kaksi minuuttia ja 40 sekuntia. George jäi suorituksellaan noin 20 sekuntia ennätysvauhdista.

– Hän oli loistava vai mitä, Thorne kehuskelee etanaansa.

Thornella on muutama temppu, joiden avulla hän ”valmensi” Georgen voittoon.

– Hänet on ruokittu kotona kasvatetulla salaatilla, joten hän ilmeisesti pitää siitä, ja se antoi hänelle voimaa ja toi voiton kotiin, Thorne nauraa.

Sitä Thorne ei kerro jatkuuko Georgen ura huippukiiturina vai jättääkö se nyt kilparadat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    5. 5

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    6. 6

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    7. 7

      Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

    8. 8

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    9. 9

      Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

    10. 10

      K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    5. 5

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    6. Näytä lisää