Matti, Matias

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Hyviä uutisia koiranomistajille! Vastamyrkkyä kyyn puremiin saadaan sittenkin Suomeen

Kroatialaisen lääketehtaan tuotantohäiriöiden vuoksi kuluvasta kesästä uhkasi tulla poikkeuksellisen vaarallinen nelijalkaisille ystäville.
Yle uutisoi keskiviikkoaamuna verkkosivuillaan, että Suomessa yleisimmin käytettyä kyyn pureman vastamyrkkyvalmistetta, European Viper Venom Antiserumia ei välttämättä saataisi lainkaan maahan koko kesän aikana. Syyksi kerrottiin Kroatiassa sijaitsevan tehtaan tuotantovaikeudet. Suomessa on jo entuudestaan kyseistä injektionestevalmistetta, mutta erä on päiväykseltään vanhentunut.

European Viper Venom Antiserumin lisäksi erityisluvan eläinlääkintäkäyttöön ovat saaneet myös Viper Venom Antitoxin 500 IU ja Vibera Tab -vastamyrkkyvalmisteet. Kerta-annos viimeksi mainittua maksaa hulppeat 3 000 euroa. Edellistä puolestaan valmistetaan Puolassa, johon kohdistuu maanosanlaajuinen kysyntäpiikki niinä ajanjaksoina kun tuotanto Kroatiassa takkuaa. Näin vielä keskiviikkoaamuna tulevasta kesästä uhkasi tulla koiranomistajille pelontäytteinen. Mistä lääkettä kyyn pureman saaneelle koiralle, jos pankkitilillä ei ole 3 000 euroa?

Vastamyrkkyä saadaan Suomeen

Erikoislääkäri Kristina Lehmann lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta kertoi keskiviikkona illansuussa tiedon, joka voi lämmittää monia koiranomistajia kesän edellä. Kyyn pureman vastamyrkkyvalmistetta on keskiviikon aikana onnistuttu tilaamaan puolalaiselta tehtaalta Suomeen.

– Korvaavan valmisteen pitäisi saapua Suomeen parin viikon sisällä ja niiltä osin tilanne tulee siis normalisoitumaan, Lehmann kertoo.

Lehmannin muistuttaa kysymyksessä olevan yleiseurooppalainen ongelma, sillä vastamyrkkyvalmistajat ovat harvassa.

– Tukku teki kuitenkin kovasti töitä ja lääkettä siis saadaan Suomeen.

Korvaavan valmisteen pitäisi saapua Suomeen parin viikon sisällä ja niiltä osin tilanne tulee siis normalisoitumaan.

Johtava eläinlääkäri Katariina Thomson Helsingin Yliopistollisesta Pieneläinsairaalasta kertoo hetkellisesti näyttäneen siltä, että kesällä koirien saamiin kyyn puremiin olisi käytettävissä vain vanhentunutta European Viper Venom Antiserumia tai huippukallista Vibera Tabia. Kristina Lehmannin mukaan myös Thomson on tyytyväinen, että asia ratkesi nyt parhain päin.

Hänen mukaansa yksistään Helsingin Yliopistollisessa Pieneläinsairaalassa kuluu vuosittain 50–60 annosta kyyn puremien vastamyrkkyvalmistetta koirille. Muiden pieneläinklinikoiden kulutusmääriin hän ei osaa ottaa kantaa. Myöskään puolalaistehtaan Viper Venom Antitoxin 500 IU - vastamyrkky ei lääkkeenä ole aivan halvimmasta päästä. Kerta-annoksen hinta liikkuu 300–350 euron välillä.

Ota kantaa

Onko koirasi tie ristennyt joskus kyyn käyttämän reitin kanssa?

Kyllä 48% Ei 34% En tiedä 18%
Ääniä yhteensä 2644

Mitä tehdä, jos kyy puree koiraa?

Johtava eläinlääkäri Katariina Thomson Helsingin Yliopistollisesta Pieneläinsairaalasta tiivisti yksinkertaisen muistilistan siitä, mitä pitäisi tehdä, jos koira joutuu kyyn puremaksi.

1) Toimita koira heti eläinlääkäriin. Kyyn purema voi aiheuttaa koiralle vakavan terveydellisen uhan, jonka vuoksi lemmikki on aina eläinlääkärin arvion tarpeessa, vaikkei oireita heti ilmenisikään.

2) Mahdollisuuksien mukaan kanna koira pois maastosta. Myrkky leviää koiran elimistössä nopeammin, jos eläin pääsee liikkumaan vapaasti.

3) Varmista koiran lepo ja nesteytys. Riittävä lepo hidastaa myrkyn leviämistä verenkierron mukana. Vedensaanti puolestaan laimentaa myrkyn vaikutusta.

Pahimmassa tapauksessa kyyn purema voi aiheuttaa hengitystieoireita tai munuaisvaurioita, jotka voivat johtaa koiran kuolemaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  6. 6

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  7. 7

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  10. 10

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  6. Näytä lisää