Heli, Heljä, Helinä

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Polttariporukka löysi metsästä koiranpennut ja nälkiintyneen emon – antoi kodin jokaiselle

Michinganilaisen Mitchel Craddockin polttareita juhlittiin metsämökillä Tennesseessä.
Ensimmäisenä aamuna polttariseurue huomasi ovella nälkiintyneen oloisen koiran, joka tuli pyytämään ruokaa.

– Olimme kokkaamassa pekonia ja ulko-ovi oli auki. Ovelle tuli istumaan koira, joka ei halunnut tulla sisälle, vaan istui vain siinä ovella, Mitchel Craddock muistelee ABC Newsille.

Kahdeksan miestä antoi koiralle ruokaa.

– Se oli niin kiltti koira. Heti kun saimme sen luottamuksen, se alkoi heiluttaa meille häntäänsä.

Polttariporukka huomasi koiran saaneen vastikään pennut. Se kärsi nestehukasta ja oli nälkiintynyt, joten siltä ei tullut maitoa.

– Annettuamme sille ruokaa ja vettä, se alkoi erittää jälleen maitoa. Joten päättelimme, että jos maitoa tulee yhä, pennut eivät voi olla hirveän vanhoja.

Miehet huomasivat koiran vartioivan tiettyä paikkaa metsässä. He menivät koiran perään ja löysivät kolon täynnä pentuja. He nostivat seitsemän pentua yksitellen ylös. Emo nuuhkaisi niiden naamoja ja elehti, että antaa miesten koskea pentuihinsa, koska luottaa heihin.

Pennut olivat yllättävän hyvässä kunnossa ja pulskia.

– Emo oli kirjaimellisesti antanut niille kaiken, mitä sillä oli, Craddock kiittelee.

Miehet ottivat koirat hoiviinsa ja antoivat jokaiselle niistä kodin. Osa meni myös sukulaisille. Emo sai kodin Craddockin isovanhempien luota.

Koiranpentujen nimeksi tulivat Knox, Daisy, Gunner, Bear, Brimmy, Finn ja Rose.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      Kuva Helsingin Malminkartanosta: Pekkaniskan nosturiauto kaatui kyljelleen – kuljettaja jouduttiin vetämään hytistä

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. Näytä lisää