Selma

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Suomi eteni välieriin!

Suomen joukkue jatkoi keskiviikkona voittosarjaansa lentopalloilun miesten EM-turnauksessa ja varmisti saman tien pääsynsä neljän joukkoon välieriin. Suomi kukisti Moskovassa F-jatkolohkossa Belgian 3-1 (21-25, 25-17, 25-23, 25-21).

Suomen kaikkien aikojen paras EM-kisasijoitus takasi maalle paikan myös seuraavaan lopputurnaukseen 2009. Sinne pääsee EM-Moskovan kärkikuusikko.

Tätä ennen Suomi on parhaimmillaan ollut EM-lentopalloilussa seitsemäs, DDR:n Erfurtissa 1983.

Suomi kohtaa viimeisessä jatkolohko-ottelussaan torstaina Venäjän. Kaikki ottelunsa voittanut isäntämaa kaatoi keskiviikkona jännitysottelussa Italian 3-2. Näin kaksien edellisten kisojen Euroopan mestarin Italian tie katkeaa ennen mitalipelejä.

Välieriin on Venäjän ja Suomen lisäksi varmistanut paikkansa Pietarissa pelattavasta E-jatkolohkosta Espanja. E-lohkon toisesta välieräpaikasta kamppailevat Serbia, Saksa ja Hollanti.

EM-kisojen kärkikolmikko selviytyy marras-joulukuussa pelattavaan maailmancupiin, jossa on jaossa kolme paikkaa ensi vuoden olympiakisoihin Pekingiin.

"Tämä on ollut kuin unta"

Suomi on Moskovassa voittanut turnauksen viidestä ottelustaan neljä. Ei ihme, että joukkueen kapteeni Tuomas Sammelvuo intoutui Belgia-voiton jälkeen hienoiseen omakehuun.

- Ei kannata enää kätkeä kynttilää vakan alle. On tämä ollut mahtavaa, kertakaikkista unta, Sammelvuo hehkutti.

Suomi hävisi Olympiski-hallissa pitkästä aikaa erän, kun vaikeisiin aloitussyöttöihin satsannut Belgia vei avauserän 25-21. Kolme seuraavaa menivät pakkovoittoa hakeneelle Suomelle.

- Ei tämän porukan pönttö näköjään ihan laho ole. Belgia oli vaikea vastustaja, mutta hieno toinen erä ja kolmannen erän onnistumiset syötöissä käänsivät homman meille, Sammelvuo kertoi ja myönsi, että oma joukkue pelasi pitkästä aikaa paineen alla.

Belgia satsasi syöttöihin

Aiemmissa turnauspeleissään peräjälkeen MM-kolmosen Bulgarian ja -kakkosen Puolan pehmittänyt Suomi joutui Belgiaa vastaan uuteen tilanteeseen: Suomi oli ottelun ennakkosuosikki.

Belgia käytti tilannetta hyväkseen ja horjutti Suomea avauserässä äärivaikeilla syötöillään. Suomi on loistanut turnauksessa syöttöjen vastaanotossa, mutta keskiviikkona vastaanottoprosentti jäi vaatimattomaksi. Suomi nosti Belgian syötöt peliin 46-prosenttisesti, kun vastustajan prosentti oli 65.

Toinen erä hoitui Suomelle pitkälti hakkuri Mikko Oivasen iskujen ja Olli Kunnarin läpisyöttöjen turvin. Belgia ei saanut Oivasta kiinni millään, ja Suomen ykköshakkuri kokosi lopulta kentän suurimman pistemäärän, 21.

Vaikeiden avaussyöttöjen ohella Belgian peli kulminoitui lujalyöntiseen Kristof Hohoon. Ranskalaisessa Beauvais ssa pelaava Hoho näkyi kentällä monessa: 196-senttinen yleispelaaja iski palloa painavasti ja syötti koko ajan riskirajoilla. Hän teki 20 pistettä.

Belgian panostus aloituksiin kostautui, sillä joukkue teki 18 syöttövirhettä, Suomi kymmenen. Toisaalta Belgia pystyi tekemään pisteitä suoraan syötöstä vain yhden enemmän kuin Suomi, vertailulukemin 9-8.

- Riskejä ottanut Belgia lähti otteluun taktiikalla, jota voi noudattaa vain yhden erän tai korkeintaan yhden ottelun verran. En halua, että oma joukkueeni pelaisi lentopalloa tuollaisella taktiikalla, Suomen päävalmentaja Mauro Berruto sanoi.

Mikko Eskolla riitti uskoa

Ottelun käänsi Suomelle kolmas erä. Erä tuli kotiin vasta kovan taistelun jälkeen.

Yksi ratkaisevimmista palloista pelattiin, kun Suomi oli tappiolla 21-22. Passari Mikko Esko haki passipallon kaukaa Belgian kenttäpuoliskolta, mutta vaiva palkittiin, kun Mikko Oivanen mänttäsi pallon kenttään 22-22-tasoituksen merkiksi. Kapteeni Sammelvuo lisäsi tämän jälkeen löylyä syöttämällä kaksi ässää peräkkäin.

Hävitty erä turhautti Belgiaa ilmiselvästi. Avainpelaajiin kuuluneet Hoho ja passari Frank Depestele hankkivat neljännen erän alussa suunsoitollaan varoitukset ja kaksi pistemenetystä, minkä ansiosta Suomi karkasi ripeästi 7-3-johtoon.

Ottelussa maistui ratkaisu viimeistään, kun Sammelvuo junttasi libero Tapio Kangasniemen kenttäpelastuksen jälkeen numeroiksi 18-14. Belgiasta ei ollut enää kiusantekijäksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  6. 6

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  7. 7

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  10. 10

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  6. Näytä lisää