Torsti

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Brasilialla oli tuplajuhlat!

Sunnuntai oli suuri juhlapäivä lentopalloa rakastavalle Brasilian kansalle.

Miesten maajoukkue valtasi maailmanliigan voiton jo viidennen kerran peräkkäin kaatamalla Venäjän 3-1, mutta ilonaiheet eivät jääneet Katowicen loppuotteluun.Nuorten maajoukkue loisti samaan aikaan Marokon Casablancassa. Brasilia ei saanut Venäjästä edes kunnon vastusta MM-finaalissa. Venäjä jäi kaikissa erissä alle 20 pisteen.

Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei Brasilian luoma lentopallodynastia horju vielä pitkään aikaan.Kun Giba ja muut kolmekymppiset tähdet jättävät edustustehtävät Pekingin olympiakisojen (2008) jälkeen, tilalle astuu uusiin arvoturnausvoittoihin valmis sukupolvi.

Tätä esiinmarssia johtaa nuorten maajoukkueen tehokas kapteeni Willian Da Costa.Brasilia valtasi Katowicessa jo yhdeksännen peräkkäisen arvoturnausvoittonsa. Bernardo Rezenden luotsaama joukkue on ollut voittamaton tärkeissä kamppailuissa kesästä 2002 lähtien. Silloin Brasilia hävisi maailmanliigan finaalin kotiyleisönsä edessä - juuri Venäjälle.

Sunnuntainen finaali oli iso ottelu varsinkin maailman ykköspelaajalle Giballe.Kaksi päivää aiemmin Venäjä kypsytti Giban vaihtopenkille joukkueiden kohdatessa lopputurnauksen lohko-ottelussa. Nyt sähäkkä laitahyökkääjä takoi 17 pistettä ja nousi ratkaisurooliin tiukoissa paikoissa.

Venäjän hyökkäyspeli oli pitkälti kovakätisen Semen Poltavskin varassa. Poltavski pommitti peräti 25 pistettä, mutta Brasilian tasoista joukkuetta ei kaadeta yhdellä miehellä.Tappiosta huolimatta maailmanliiga oli menestys Venäjän uudelle päävalmentajalle Vladimir Aleknolle. Hän tarvitsi huipputuloksen taatakseen työrauhansa. Finaalipaikka vaiensi arvostelijat.

Hugh McCutcheonin luotsaama USA yllätti isäntämaa Puolan pronssiottelussa 3-1.Kolmas tila toi suuren sulan suomalaisille tutun McCutcheonin hattuun. Uudessa Seelannissa kasvanut luotsi pelasi tamperelaisessa ykkössarjajoukkueessa Kalevan Lentopallossa kaudella 1993-94. Pelaajana eväät loppuivat aikaisin, mutta valmentajana tie on vienyt sitä pitemmälle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  3. 3

    Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

  4. 4

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  5. 5

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  6. 6

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  9. 9

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  10. 10

    Vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  3. 3

    Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

  4. 4

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  5. 5

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  6. Näytä lisää