Matti, Matias

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Salon Viestille kolmas cupkannu vakuuttavalla pelillä

Salon Viesti kesti ennakkosuosikin paineet ja vei lentopallon naisten Suomen cupin sunnuntaina Vantaalla. Loppuottelussa Viestin jalkoihin jäi LiigaEura suoraan kolmessa erässä 3-0.

Viestille finaali oli neljäs perättäinen, mutta kaksi edellistä kertaa loppuottelu oli päättynyt tappioon. Nyt seura sai palkintokaappiinsa kolmannen cupkannun.

- Taktiikkamme onnistui täydellisesti. Saimme hyvillä syötöillä suljettua heidän päälyöjänsä pois, iloitsi Salon valmentaja Tomi Lemminkäinen.

Euran valmentaja Kai Stenius tunnusti vastustajan paremmuuden. Hänen mukaansa Salo oli joka osa-alueella parempi.

- Teimme helpoissa palloissa virheitä. Kun vastaanotto pettää ja laidoilla ei riitä fysiikka, on vaikea pärjätä, Stenius tuumi.

Lentopalloliigaa johtava Viesti oli ottelussa koko ajan askeleen euralaisia edellä ja vei ottelun ylivoimaisesti. Euralaisten hyökkäys törmäsi liian usein salolaisten puolustukseen, eikä LiigaEura saanut salolaisten hyökkäyksiä kuriin.

- Olimme verkolla selvästi vahvempia, Lemminkäinen sanoi.

Salon tehokkain pelaaja oli Annukka Talvitie, joka paukutti kaksikymmentä pistettä. Taustatukea hänelle antoi Titta Oksala yhdellätoista pisteellä.

- Olen koko joukkueeseen erittäin tyytyväinen, Lemminkäinen kehui.

Euran pelijuoni kateissa

Ensimmäisen erä oli tasainen aina Salon 9-7-johtoon asti. Sitten ero repesi, ja pian tulostaululla komeilivat luvut 25-13 Salon erävoiton merkiksi.

Toinen erä oli tasaisempi kuin ensimmäinen, kun Salon passarin Hanna Anttilan peli tökki. Eura ei kuitenkaan kyennyt erävoittoon, vaan Salo vei erävoiton 25-18.

Kolmas erä oli lähes pelkkä muodollisuus. Salo karkasi erässä tasatilanteesta 7-7 selvään erävoittoon. Kun Salon Oksana Pasternak löi pallon kenttään tilanteessa 24-14, saattoivat joukkueen voitonjuhlat alkaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  6. 6

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  7. 7

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  8. 8

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  9. 9

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  10. 10

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  6. Näytä lisää