Jutta

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

ValePan hurja kotivire sai jatkoa

Vammalan Lentopallo otti sunnuntaina seitsemännen peräkkäisen kotivoittonsa kaatamalla Mestaruusliigassa neljäntenä olevan Pielaveden Sammon 3-0.
Erälukemat olivat kärkipään otteluun suorastaan murskaavat (25-20, 25-23, 25-17).

VaLePan toiminnanjohtaja ja kakkosvalmentaja Hannu Hautamäki on iloinen myös yleisömenestyksestä Sastamalan uudessa hallissa.

- Keskiarvo on ollut 800, yllättävän hyvin on yleisö kotiutunut. Onhan tämä aivan erilainen halli kuin oli Sylvää. Pelimmekin on parantunut koko ajan, saimme hyvän syötön ansiosta torjuntaa laitoihin, Hautamäki sanoi.

VaLePan hyökkäysten tehoprosentti oli huima 63. Passari Antti Eskolla oli helppo työ jakaa passeja, kun kaikki iskijät onnistuivat. Ansis Medenis kokosi 16 ja Elviss Krastins 13 pistettä.

Sampon passari Toni Mäkitupa joutui kuormittamaan hakkuri Luis Salgadoa. Salgado teki 18 pistettä, mutta jäi liian yksinäiseksi.
 
Hurrikaani petrasi lauantaista

Lauantaina Varkaudessa 2-3 Saimaa Volleylle hävinnyt Hurrikaani-Loimaa pesi kasvonsa ja voitti Muuramessa 3-0.

Yleispelaajat Aivars Petrusevics ja Antti Poikela nostivat erinomaisesti ja iskivät hyvillä tehoilla, molemmat kokosivat 16 pistettä. Victor Isoton oli 11 pisteellä MuurLen tehokkain.

- Lauantaina peli ailahteli liikaa, menetimme päätöserässä 5-1-johdonkin. Nyt joka mies paransi peliään. Joulutauon jälkeen ensimmäinen peli oli haasteellinen, nyt peli oli toisen näköistä, sanoi valmentaja Ismo Tuominen.

MuurLe voitti lauantaina Joensuussa. Nyt sillä oli hyvä jakso vain avauserän puolivälin paikkeilla, eikä taso ei kestänyt erän loppuun saakka. Muut erät menivät selvemmin Hurrikaanille.

Hurrikaanin seuraava ottelu on vasta 16. tammikuuta, kun joukkue kohtaa kotonaan Maccabi Tel Avivin haastajien cupissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    6. 6

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Takavuosien tennistähti Anna Kurnikova tänään 35 vuotta – katso kuvat vuosien varrelta

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    6. Näytä lisää