Laura

Lifestyle

Valikko

Lifestyle

Kanat viihdyttivät palvelukodin asukkaita koko kesän Oulussa – Terveystarkastaja oli kieltänyt munat: ”Se on niin tarkkaa puuhaa”

Asukkaat ovat ehtineet jo ikävöidä viikko sitten talvisuojaan siirrettyjä kanoja.
Oulun Palvelusäätiön Hollihaan palvelukodin pihamaata kuopsutteli viime kesänä kolme kanaa, Emma, Olga ja Helmi.

Kanat tuottivat runsaasti iloa 20 asukkaan palvelukodin väelle ja asukkaiden omaisille.

Asukkaat saivat osallistua niiden ruokkimiseen ja seurasivat innokkaina munien keruuta.

– He keräsivät vesiheinää ja voikukanlehtiä kanojen ravinnoksi. Hyvin näyttivät kelpaavan eläimille, johtava ohjaaja Jari Ahola kertoo.

Idea kanoista muisteluiden perusteella

Idea kanojen hankinnasta syntyi viime keväänä, kun Hollihaan palvelukodissa muisteltiin yhdessä, millaisia eläimiä kullakin oli entisaikaan ollut.

– Isolla osalla asukkaista oli ollut kanoja. Siitä lähti ajatus hankkia meillekin kanoja, Ahola kertoo.

Kanojen koppi teetettiin Kipinän toimintakeskuksessa sosiaalisena työtoimintana.

Kanojen pitämiseen liittyvät paperiasiatkin saatiin lopulta hoidettua ilman isompia vaikeuksia.

Aholan mukaan oli yllättävää, että miten paljon positiivista elämää kanat toivat palvelukotiin.

– Omaisten ja työntekijöiden mukana on esimerkiksi tullut paljon sellaisia lapsia, jotka eivät ehkä muuten olisi tulleet käymään.

– Palvelukotimme sijaitsee aivan puiston vieressä, joten ohikulkijatkin pysähtelivät kanoja ihastelemaan. Veikkaan, että sana kiiri niistä aika nopeasti, Ahola velmuilee.

Ei munia asukkaiden suihin

Jokainen kana munii noin yhden munan päivässä.

Palvelukodin henkilökunta nautti munia omalla vastuullaan ja suurella ilolla.

– Kuohkean kääretorttupohjankin niistä sai, Ahola kehuu.

Asukkaille munia ei kuitenkaan lähdetty tarjoamaan.

– Kuulin, että jossain toisessa palvelukodissa terveystarkastaja oli kieltänyt munien tarjoamisen asiakkaille. Ilmeisesti munista olisi pitänyt ottaa salmonellanäytteet ja se on niin tarkkaa puuhaa.

– Pelasimme varman päälle, ei kannata lähteä ottamaan turhia riskejä.

”Me teemme, muut puhuvat”

Kanat on tarkoitus ottaa ensi keväällä takaisin pihamaalle asukkaita ilahduttamaan.

Niitä on ehditty jo kaivatakin.

– Tänään eräs asukas kysyi, mihin kanat ovat menneet.

Kanat ovat talven ajan erään palvelusäätiön työntekijän kotona maalla, jossa on muitakin eläimiä.

Ahola haluaa korostaa, että mediassa taannoin esiin nostetut vanhusten pitsapäivätempaukset ja muut vastaavat piristysruiskeet ovat osa normaalia toimintaa Oulun Palvelusäätiön palvelukodeissa.

– Pitsapäiviä meillä on ollut jo vuosia. Kastellikodissa (toinen säätiön palvelukoti) oli vasta viime tai toissa viikolla kiinalaista ruokaa tarjolla.

– Monet puhuvat, mutta me teemme, Ahola kertoo.

Katso Oulun kaupungin tekemä video Hollihaan kanoista täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää