Ambulanssi hälytettiin Linnan juhliin

Julkaistu: 06.12.2011 22:28

Ambulanssi hälytettiin itsenäisyyspäivän iltana Linnan juhliin.

Ambulanssi ajoi paikalle ennen iltakymmentä.

Kymmenen jälkeen ambulanssi poistui paikalta. Auton etupenkillä istui vanhempi mies.

Vielä ei ole tiedossa, miksi ambulanssia tarvittiin juhlissa.

Myöhemmin illalla sairasautoa tarvittiin jo toistamiseen.

Sairauskohtaukset Linnassa eivät ole tavattomia

Viime vuonna miespuolinen vieras kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan Linnan juhlista. Helsingin pelastuslaitoksen sairasauto haki tuolloin potilaan puoli kymmenen aikoihin illalla. Keski-ikäinen mies oli ennen ambulanssin tuloa koko ajan tajuissaan. 

- Kyse oli pienehköstä sairauskohtauksesta, ei sydänkohtauksesta. Hänet vietiin varmuuden vuoksi tarkkailuun, IS:lle kerrottiin.

Kenkätehtailija Pertti Palmrothin sydän pysähtyi kesken juhlien vuonna 2009

Vuonna 2009 sattui erityisen vakava tapaus, kun kenkätehtailija
Pertti Palmrothin sydän pysähtyi myöhään illalla. Palmroth vietiin tuolloin ambulanssilla Haartmanin sairaalaan, josta hän kotiutui seuraavana päivänä.

- Häneltä hävisivät täysin voimat. Ajattelin, että nytkö lähtö tapahtui, vaimo Hannele Palmroth kertoi tuolloin IS:lle.

Kymmenen jälkeen illalla Pertti Palmroth oli istuutunut tuolille ja mennyt sen jälkeen aivan veltoksi. Hannele Palmroth kertoi, kuinka hänen miehensä silmät muljahtivat ympäri.

Linnan tarjoilija oli tarjoutunut auttamaan ja ilmoittanut tapauksesta korvanappipuhelimella Linnassa työssä olleille lääkäreille.

- Apu tuli heti. Se oli upeaa toimintaa. Ilman Linnassa olleiden lääkäreiden nopeaa toimintaa ja elvytystä olisi varmaan käynyt huonosti, pariskunta kertoi tapahtumien jälkeen kaksi vuotta sitten.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Linnan juhlat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä