Tuuli, Tuulia, Hilda

Linnan juhlat

Valikko

Linnan juhlat

Seta tyrmistyi Timo T.A. Mikkoselle: Mautonta!

Seta on tyrmistynyt mediajulkkis Timo T.A. Mikkosen homovastaisista mielipiteistä, jotka hän kirjoitti Linnan juhlista 7 päivää -lehden julkkisblogiin.
Setan varapuheenjohtaja Elina Laavi pitää surullisena ja mauttomana, että Timo T.A. Mikkonen haukkuu homoseksuaaleja kantamatta vastuuta puheistaan.

Hänen mielestään Mikkosen puheissa on kyse vähemmistön kustannuksella halveksumisesta.

- Mikkosen ja muiden homovastaiset lausunnot lisäävät kaapissa olevien nuorten tuskaa entisestään. Homonuorten tuomitseminen aiheuttaa heille pahoinvointia ja syrjintää.

"Suomi hyväksyy erilaisuutta"

Blogissaan Mikkonen kertoo ajattelevansa jo kauhulla ensi vuoden Linnan juhlien jälkeisiä otsikoita.

- Setalaiset kun ovat rynnäköineet oikein ryminällä kaapeistaan "viimeinen pari uunista ulos" -meiningillä. Uuden kumppanin saalistus, tai ainakin kokeilu, ei jätä ketään kylmäksi, kirjoittaa Mikkonen.

- Voi olla, että toisen vuosikurssin kadeteille joudutaan antamaan uudet tanssi- ja itsepuolustusohjeet parkettitaisteluihin, hän jatkaa.

Mikkonen povaa, että Setan edustus nousee ensi vuoden Linnan juhlissa yli 100 prosenttiin.

Setan Laavi sen sijaan pitää hienona, että juontaja Jani Toivola ja Mr. Gay Finland Kenneth Liukkonen marssivat yhdessä Linnaan jo tänä vuonna.

- Tuntuu, että tänä syksynä Suomi on siirtynyt uuteen aikaan ja pystyy hyväksymään erilaisuutta. Ihmisten ei tarvitse piilotella seksuaalisuuttaan, vaan he voivat kokea tulla hyväksytyiksi.

Ota kantaa

Olivatko vähemmistöt yliedustettuina Linnan juhlissa?

Kyllä 29% Ei 71%
Ääniä yhteensä 21

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

    10. 10

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää