Onni, Sisu

Maajussit

Valikko

Maajussit

Maajussi-Tean tilalla kovin kolmiodraama!

Kolme maajussia sai perjantai-illan jaksossa luokseen jatkoon päässeet puolisoehdokkaansa.

Selkein kolmiodraama oli käynnissä Tean tilalla, jonne saapuivat Arto ja Jukka.

- Jukka ei ole mun mies missään nimessä, Tea kommentoi jo ennen kuin miehet olivat edes saapuneet hänen luokseen.

Artokin äityi arvostelemaan Jukkaa ennen yhteistä farmiviikkoa.

- Jukka rupesi heittämään Tealle sellaista juttua, että olen lapsellinen enkä ole täysillä mukana tässä, Arto sanoi harmistuneena.

Kun miehet olivat saapuneet kukkapuskan ja tuliaisten kanssa Tean tilalle, Artolla oli tunteet pinnassa.

- Yksi kaveri siellä nurkissa pyörii, mutta mun silmille ei hypitä, mies sanoi.

Jukka ja Arto majoittuivat Tean talon yläkertaan samaan huoneeseen, eikä lämpöä todellakaan miesten välillä näkynyt.

- Jukassa ei ole moitittavaa, hän on kiva tyyppi. Mutta aion sanoa hänelle, että haluan tutustua paremmin Artoon, Tea suunnitteli.

Illan jaksossa ei kuitenkaan vielä pudotettu ketään pois.

Juha testaa Piaa ja Maaritia

Juha sai omalle tilalle vieraikseen Pian ja Maaritin.

- Olen testannut heitä jo, mutta testataan täällä vielä kunnolla. Vahvempi voittaa, Juha heitti ennen naisten saapumista.

Juhan suunnitelmat muuttuivat hieman, sillä Maarit kurvasi autolla Juhan pihaan suunniteltua aikaisemmin. Juha otti naisen vastaan halauksen kera, mutta lähti pian hakemaan Piaa bussilta. Mies halasi Helsingistä saapunutta naista huomattavasti lämpimämmin kuin Maaritia.

- Onhan tässä vähän kilpailuhenkeä, mutta kyllä me varmaan pärjätään, Maarit sanoi, kun kolmikko teki navettatöitä yhdessä.

- Juha on tosi ihana, mutta ei tässä ole selkeää paria vielä, rakastuneen oloinen Pia sanoi.

Mikon tilalla välittömintä

Kaikkein välittömin tunnelma tuntui olevan Mikon tilalla. Nuorimies sai vieraikseen Hennan ja Mervin, jotka tulivat paikalle samalla autolla. Hevosista pitävät naiset olivat ystävystyneet ohjelman kuvauksissa.

Mikko esitteli naisille heti tallin ja vitsaili, että saisi heistä kunnon siivousapua. Kolmikolla tuntui olevan hauskaa yhdessä.

- Luulen, että tästä tulee jotain. Olen aika varma siitä, Henna sanoi melko itsevarmana.

  • maajussit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. 6

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  9. 9

    Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

  10. 10

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. Näytä lisää