Niko, Niklas, Niilo

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Huippuhiihtäjän kilpailutauko päättyy

Maastohiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen on kuntoutunut olkapäävaivastaan ja palaa kilpaladuille sunnuntaina. Saarinen osallistuu Sveitsin Gomsissa perinteisen hiihtotavan viidelle kilometrille
Aino-Kaisa Saarinen jättää kuitenkin väliin Düsseldorfin kisaviikonlopun maastohiihdon maailmancupissa.

- Tarkoituksena on saada sieltä vähän kisatuntumaa. Düsseldorfiin en lähde, sillä kaupunkisprintti on aina vaarallinen kaatumisvaaran takia, vaikka muuten varsinkin se parisprintti olisi ollut hyvä kisa. Kaatua en saa tällä hetkellä, sen lääkäri on kieltänyt, Saarinen kertoi tiedotteessaan tiistaina.

Saarinen kaatui hiihtolenkillä marraskuun puolivälissä ja loukkasi vasenta olkapäätään. Maailmancuptapahtumista jäivät Düsseldorfin lisäksi väliin kauden avaus Jällivaarassa ja viime viikonlopun kotikilpailut Kuusamon Rukalla.

Kantoliinajaksoa seurasi hiihtoharjoittelun aloittaminen yhdellä sauvalla viikko sitten.

- Tuntuu uskomattomalta, että parantuminen on tapahtunut näin nopeasti. Hommia paranemisen eteen on tehty, ja tulosta on syntynyt, Saarinen sanoi.
 
Davosissa mielimatkalle

Kuntoutumisen vahvisti tiistain ensimmäinen kovempi harjoitus loukkaantumisen jälkeen.

- Kävin hiihtämässä vapaata kisavauhdilla, eikä käteen sattunut yhtään. Eilen (maanantaina) jo kokeilin vähän perinteisellä hiihtää kovempaa, ja silloinkaan ei tuntunut yhtään kipua. Eilen huomasin kyllä, että kuitenkin varoin kättä jotenkin vaistomaisesti. Tänään tuntui, että jopa unohdin, että käsi on joskus ollut kipeä.

Keskiviikkona Saarinen matkaa maajoukkueen leirille Davosiin, jossa hän avannee maailmancup-kautensa 11.-12. joulukuuta. Ohjelmassa on sprinttien lisäksi Saarisen mielimatka kymmenen kilometriä perinteisellä.

- Tällä hetkellä näyttää varmalta, että starttaan Davosissa, Saarinen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. 6

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    7. 7

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    8. 8

      Hyväntekijä Brother Christmas saapui Linnaan ilman naamiota

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. Näytä lisää