Heli, Heljä, Helinä

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Aino-Kaisa Saarinen hinkuu takaisin kärkipäähän

Vaikka olkapäävamma varjosti Aino-Kaisa Saarisen alkukautta maastohiihdon maailmancupissa, hollolalainen ei matkustanut keskiviikkona passailemaan kahdeksan etapin Tour de Ski -kiertueelle.
Aino-Kaisa Saarinen hakee kahdelta saksalais- ja kahdelta italialaispaikkakunnalta paluuta takaisin kärkivauhtiin.

- Joulutauko oli sen verran hyvä, että odotan itseltäni jo sitä, että jotain tapahtuisi, Saarinen sanoi lentokentällä ennen lähtöä ja arvioi, että hänen kilpailuvalmiutensa ovat hypänneet ylöspäin.

Saarinen sai joululoman aikana perinteisen hiihtotavan tekniikkansa kuntoon, ja nyt jalat toimivat paremmin kuin joulukuisissa maailmancupin kisoissa.

Tour de Ski alkaa perjantaina Oberhofissa vapaan hiihtotavan prologilla. Tiistaina Saarinen hiihti pitkästä aikaa vapaalla, jonka tekniikka yski pahasti La Clusaz'n cup-hiihdossa ennen joulua.

Saarinen uskoo, että olkapäävamman aikana sauvoitta luistelulla parantunut vapaan tekniikka löytyy taas, kun jaloista saa täyden terävyyden käyttöön.

- Kaipaan vapaalla vielä enemmän kuin perinteisellä sitä, että jalkojen lihaksisto toimii, Saarinen kertoi.

Saarinen on hiihtänyt kaikki aiemmat neljä Tour de Ski -kiertuetta ja ollut Virpi Kuitusen takana parhaimmillaan toinen kaksi vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    9. 9

      Korkein oikeus päätti: Kim Dotcom voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää