Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Roposelle ja Saariselle jäi vielä petrattavaa

Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen eivät yltäneet odotustensa tasolle Tour de Skissä.

Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen hiipuivat viime vuoden sijoituksistaan maastohiihdon Tour de Ski -kiertueella. Kummallakin oli kiertueen aikana hyviä kisoja, mutta kokonaisuus uupui odotetusta.

Roponen sanoi, ettei 11. sijasta jäänyt käteen mitään. Loppunousukaan ei tuonut haukiputaalaiselle samanlaista iloa kuin viime vuonna, vaan hän oli nousun 13:s.

- Kun yksittäisiä kisoja katsoo, niin tämä ei ollut huono. Mutta jos päättyy huonosti, tuntuu, että oli epäonnistunut kiertue, Roponen sanoi.

Roponen hiihti kuitenkin loppunousua lukuun ottamatta muut normimatkat eli sprinttiä pitemmät kisat paremmin kuin viime vuoden kiertueella, jolla hän oli kuudes.

- Joistakin kisoista olisi saanut paremmalla tuurilla parempia sijoja. Kunto ratkaisee, mutta joskus pitää olla tuuriakin, Roponen tuumasi.

Roponen miettii, kisaako seuraavan kerran maailmancupissa Otepäässä perinteisellä tai samaan aikaan vapaalla hiihtotavalla Dolomitenlaufissa Itävallassa.
 
Saariselle jäi voimia
 
Saarinen joutui sunnuntaina koville, mutta maaliviiva tuli sentään lopulta vastaan.

- Aika poikkeuksellinen tour, että on aika paljon voimia jäljellä. Kun tekniikka ei ole parasta mahdollista, voimiakin säästyy, Saarinen tuumasi ja arvioi, ettei kiertueelta palautumiseen kulu kovin kauan.

Hän korosti malttia lähiviikkojen tekemisessään, jottei oman luonteen hätähousumaisuus pääsisi hallitsemaan.

- Hiihtäminen ei ole hokkuspokkus, että homma tapahtuu. Pitää uskoa siihen, että sieltä se tulee. Aikaa on vielä, Saarinen sanoi.

Saarinen sijoittui kiertueen kokonaistuloksissa 13:nneksi. Viime vuonna hän oli neljäs.
 
Sarasoja hakee varaosia
 
Riikka Sarasoja kaipasi loppunousun jälkeen varaosia selkäänsä ja keuhkoihinsa.

- Niitä saa sängyn pohjalta ja huoltavilla lenkeillä, Sarasoja sanoi.

Kroppaa kolotti, mutta Sarasojan luonne ei antanut periksi jättää kesken seitsemän kisan jälkeen. Hän päätti kiertueen 18. sijaan.

Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen eivät hiihtäneet kiertueen viimeistä osuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Istanbulin keskustassa räjähdys

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Hanskat putosivat Isomäessä – Ässien ja Lukon taistelu sai kiihkeän lopun

    8. 8

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    9. 9

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    10. 10

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Istanbulin keskustassa räjähdys

    2. 2

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää