Airi, Aira

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Roponen ja Saarinen jäivät puolivälieriin Rybinskissä

Kumpikin oli erässään kolmas eikä selviytynyt jatkoon.

Saarinen taisteli puolivälierässään tiukasti aina maaliin asti, mutta hävisi erän voittaneelle Arianne Follisille 0,2 sekuntia. Kakkoseksi loppukirissä noussut Italian Marianna Longa kukisti Saarisen 0,1 sekunnilla.

Roposen erässä voittoon hiihti Slovenian Vesna Fabjan, jolle Roponen hävisi 1,9 sekuntia. Aika-ajossa Roponen oli 12:s ja Saarinen 15:s. Kisa käytiin 1,3 kilometrin radalla vapaalla hiihtotavalla.

Kisa päättyi Vesna Fabjanin ja Katja Visnarin johdolla slovenialaisten kaksoisvoittoon.

- Ei auttanut suksi tänään yhtään. Näissä kilpailuissa ei ok suksella pärjää, vaan sen pitäisi olla hyvä. Muuten ei tulosta saa aikaiseksi, Roponen harmitteli.

- Läheltä liippasi välieräpaikka. Suksi oli jälleen erinomainen, huolto onnistui täällä hienosti. Erä oli rauhallinen ja jyrkässä ylämäessä yritin parannella sijoitustani. Lopulta pääsin alamäessä viidenneltä tilalta toiseksi, mutta tekniikka ei oikein kovassa loppurutistuksessa kestänyt kasassa, Saarinen kertasi.

- Hommia on, mutta uskon aikaa siihen riittävän. Tärkeintä oli saada tällä viikolla vapaan tekniikkaan aikamoinen parannus, perjantaina yhdistelmäkilpailussa kolmanneksi sijoittunut Saarinen summasi Rybinskin visiittiään.

Roposen lopullinen sijoitus oli 14:s ja Saarisen 16:s. Aika-ajossa Roponen oli 12:s ja Saarinen 15:s.

Miesten finaalin voittoon survoi Venäjän väkivahva Aleksei Petuhov. Norjan Ola Vigen Hattestad hävisi voiton 1,4 sekunnilla. Norjan Anders Glöersen oli kolmas 1,5 sekuntia voittajaa hitaampana. Miesten kilpailuun ei osallistunut suomalaisia.

Rybinskissä maailmancupin hiihtokisat jatkuvat sunnuntaina viesteillä, mutta ilman suomalaisia. Ennen Oslon MM-hiihtoja maailmancup jatkuu vielä Drammenissa 19.-20. helmikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää