Onni, Sisu

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Heikkiselle ja Suomelle ylistystä Norjassa

Maailmanmestariksi nousseelle Matti Heikkiselle ja koko suomalaiselle hiihtokulttuurille sataa kehuja Norjassa.
- Tervetuloa takaisin, Suomi, otsikoi Norjan vaikutusvaltaisin urheilukolumnisti, VG:n Truls Dählie uutta suomalaista hiihtokulttuuria ylistävän tekstinsä.

Dählie kirjoittaa, että suomalaisen hiihtohistorian Lahti 2001 –nimiseen lukuun painettiin eilen vihonviimeinen piste. Hän muistuttaa, että 15 kilometrin kilpailussa kultaa hiihtänyt Heikkinen on 26 vuoteen ensimmäinen suomalainen miesten arvokisavoittaja, joka ei ole antanut positiivista dopingnäytettä.

- Hiihto on pieni laji, jonka huipulle tarvitaan kaikki mahdolliset maat, kuten Suomi. Siksi Matti Heikkisen voitto ei ole siunaus vain suomalaiselle, vaan myös kansainväliselle hiihdolle, Truls Dählie kirjoittaa.

Paljon tunnetumpikin Dählie otti kantaa Heikkiseen.

- Suomalaiset ovat tehneet rajusti töitä päästäkseen historiansa yli. Oli mahtavaa kokea, miten koko Holmenkollen juhli suomalaista voittajaa, hiihtokuningas Björn Dählie sanoi VG:lle.

- Suomi on perinteinen lajimaa, joka on ilo saada takaisin. Hiihto selätettiin Suomessa 2001, mutta he ottivat ongelman vakavasti ja ovat palanneet, kehuu Norjan hiihdon lajijohtaja Åge Skinstad Aftenpostenissa.

Pronssimitalisti Martin Johnsrud Sundby luetteli ennen hiihtoa 15 suosikkiaan. Heikkinen ei ollut joukossa. Hiihtolegenda Oddvar Brå taas kertoo laskeneensa Heikkisen omien 15 suosikkinsa joukkoon.
  • Hiihdon MM2011

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. Näytä lisää