Onni, Sisu

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Matti Heikkisellä epäonnea

Matti Heikkinen oli kärkitaistossa Tour de Ski -kiertueen toisella etapilla, mutta kaatuminen vei saumat.
Kolarointi maalisuoralle tultaessa maksoi Matti Heikkiselle tänään kärkipään sijoituksen maastohiihdon Tour de Ski -kiertueella. Heikkisen sukset menivät solmuun Sveitsin Dario Colognan ja Saksan Jens Filbrichtin kompuroitua hänen edellään.

- Onneksi vuosi vaihtuu, toivottavasti kaatumisten kiintiö on nyt täynnä, Heikkinen sanoi.

Heikkinen ylitti maalilinjan 14. sijalla takaa-ajon 15 kilometrin kilpailun jälkeen. Sami Jauhojärvi ohitti hänet sijalla ja jatkaa kiertuetta 13. tilalta 2/9 etapin jälkeen.

- Paniikki oli päällä ennen kisaa urheilijoilla ja huollolla, mutta onnistuimme hyvin. Päätin lähteä pitovoidellulla suksella, ja se oli oikea valinta, Jauhojärvi kertasi tuoreessa lumessa hiihdettyä kisaa.

Kiertueen johtoon nousi Saksan Axel Teichmann, joka osoittautui perinteisellä hiihtotavalla vahvimmaksi Oberhofin yleisön iloksi. Eilisen prologin vienyt Norjan Petter Northug hiihti toiseksi ja nopeasti ylös päässyt Cologna kolmanneksi.

Jauhojärvi paransi tänään 48. sijalta 35 sijaa ylöspäin. Heikkinen petrasi 22. sijalta 14:nneksi.

Ainoana suomalaisena pitopohjasuksella hiihtänyt Ville Nousiainen kipusi lähtöasemasta 31 19:nneksi, vaikka harmitteli tehneensä virheen suksen valinnassa.

Ari Luusua jatkaa kiertuetta 48. sijalta ja Lari Lehtonen 50. sijalta.
Kiertue jatkuu huomenna Oberstdorfissa perinteisen hiihtotavan sprintillä.

Tour de Ski, Oberhof:

Tour de Ski -kiertueen 2/9 osakilpailu:

Miehet, 15 km takaa-ajo (p): 1) Axel Teichmann Saksa 46.03,3, 2) Petter Northug Norja -2,3 sekuntia, 3) Dario Cologna Sveitsi -2,9, 4) Aleksandr Legkov Venäjä -4,2, 5) Eldar Rönning Norja -5,3, 6) Giorgio Di Centa Italia -6,4, 7) Lukas Bauer Tshekki -6,5, 8) Ilja Tshernusov Venäjä -8,7, 9) Sergei Turitshev Venäjä -9,0, 10) Jens Filbrich Saksa -9,5, ... 13) Sami Jauhojärvi Suomi -13,1, 14) Matti Heikkinen Suomi -13,7,... 19) Ville Nousiainen Suomi -26,7,... 48) Ari Luusua Suomi -1.33,5,... 50) Lari Lehtonen Suomi -1.35,6.
Tour de Skin kokonaistilanne: 1) Teichmann 45.48,3, 2) Northug -7,3 sekuntia, 3) Cologna -12,9, 4) Legkov -19,2, 5) Rönning -20,3, 6) Di Centa -21,4, 7) Bauer -21,5, 8) Tshernusov -23,7, 9) Turitshev -24,0, 10) Filbrich -24,5, ... 13) Jauhojärvi -28,1, 14) Heikkinen -28,7,... 19) Nousiainen -41,7,... 48) Luusua -1.48,5,... 50) Lehtonen -1.50,6.

Maailmancupin pistetilanne 12/37 osakilpailun jälkeen: 1) Northug 696, 2) Cologna 597, 3) Maurice Manificat Ranska 324, 4) Marcus Hellner Ruotsi 301, 5) Legkov 296, 6) Johan Olsson Ruotsi 259,... 28) Heikkinen 97,... 30) Anssi Pentsinen Suomi 93,... 38) Jauhojärvi 73,... 49) Lehtonen 52,... 51) Matias Strandvall Suomi 46,... 60) Nousiainen 33,... 63) Martti Jylhä Suomi 32,... 82) Lasse Paakkonen Suomi 18.

Seuraava kilpailu: 31. 12. Oberstdorf, Saksa (sprintit).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    7. 7

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    8. 8

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää