Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Profiili: Mysteeri nimeltä Magnar Dalen

Hiihdon MM-kisat
Suomalaishiihtäjien päävalmentaja Magnar Dalen on työnsä takia talviaikaan jatkuvasti julkisuudessa, mutta ulkopuolisille hän ei juuri paljasta sisimpiä tuntojaan.
Norjalaisen Dalenin persoonaa onkin tulkittava pienistä asioista ja lauseenpätkistä.

Ainakin hän on tarkka periaatteistaan.

Suomalaistoimittajat ovat Dalenin lähes seitsemän päävalmentajavuoden aikana saaneet tottua siihen, ettei Dalen kommentoi muiden ihmisten sanomisia, ei vaikka kuinka tinkaisi. Jos hiihtäjä sanoo toimittajille jotain, Dalen ei ikinä laita lusikkaansa samaan soppaan.

Eikä hän koskaan kerro etukäteen tietoa, jonka on luvannut julkistaa vasta seuraavana päivänä.

Mutta asiallisen haastattelun lomaan hän saattaa heittää pienen jäynän, aivan kuin tarkistaakseen, onko juttukaveri hereillä.
 
Östersundissa asuva Dalen myös viihtyy tien päällä. Joulun jälkeen hän on käynyt kotona vain kerran, puolitoista viikkoa sitten palattuaan Sotshin maailmancupista. Kuulemma avovaimo ja tytär vastaavat silti yhä puhelimeen Dalenin soittaessa.

Jämin SM-viikonlopun aikana Dalen piti luvan kanssa lomaa, mutta meni kodin sijasta ruotsalaishiihtäjien kanssa Marcialongaan. Val di Fiemmessä pitkän matkan kisan hiihti muun muassa Per Elofsson, Dalenin valmennusaikojen tähti.

Vanhat kaverit ovatkin Dalenille tärkeitä. Tourin aikaan Toblachissa hän löi ylävitosia ruotsalaisvalmentaja Rikard Gripin kanssa. Grip oli Dalenin oppipoika Järpen-hiihtolukiossa ja nousi nuorena Ruotsin maajoukkuekuvioihin.
 
Dalenin rooli suomalaishiihdossa herättää tunteita, vaikka viime kaudella velloneen kritiikin kärki on hiottu tylpemmäksi ja ongelmat on lakaistu ainakin toistaiseksi maton alle.

Tuttu norjalaistoimittajakin kysyy joka vuosi Tour de Skillä tavattaessa, vieläkö Dalen on Suomessa päävalmentajana, vaikka toki tietää vastauksen etukäteen. Norjalaisten on vaikea ymmärtää, miten huoltopäällikön taustalla pääsee päävalmentajaksi.

Yhtä vaikea norjalaisten on käsittää Suomen systeemiä, jossa päävalmentajan sijasta valmennusvastuu on henkilökohtaisilla valmentajilla. Se ei tulisi Norjassa kuuloonkaan.

Joukkueenjohtaja voisi olla Dalenille parempi titteli, vaikka hän käyttääkin päävalmentajan valtaa muun muassa urheilijavalinnoissa. Ja niitä riittää. Esimerkiksi kesken Tour de Skin piti nimetä urheilijat seuraaviin maailmancupeihin, varata heille lennot, miettiä millä kokoonpanolla hiihdetään, jotta mahdollisimman moni urheilija saisi maailmancupin pisteitä, ja sitä kautta Suomen urheilijakiintiöt pysyisivät cupissa ennallaan.

Joukkueen tausta-asioiden junailussa Dalen on omimmillaan. Esimerkiksi Aino-Kaisa Saarinen olisi hiihtänyt tammikuussa 50 kilometrin yhteislähtökisan Tshekissä juomavyö lanteillaan, ellei Dalen olisi hankkinut hänelle paikkaa täyden huollon taanneessa norjalaisryhmässä.
 
5 faktaa

1. Norjassa syntynyt Magnar Dalen tuli Suomen maastohiihtäjien päävalmentajaksi keväällä 2006, Torinon olympialaisten jälkeen.

2. Kesäkuussa 50 vuotta täyttävän Dalenin sopimus kattaa vielä Sotshin olympialaiset ensi talvena.

3. Dalenin tausta on suksihuollossa. Hän oli 1988-95 Ruotsin maajoukkueen huoltopäällikkö ja 1995-98 Norjan maajoukkueen huoltopäällikkö.

4. Valmennukseen hän siirtyi 1998 tultuaan valituksi Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi. Pesti kesti neljä vuotta, jonka jälkeen 2002-2006 hän toimi Järpen-hiihtolukion valmentajana ja Östersund Skidklubbin urheilupäällikkönä.

5. Dalen asuu Östersundissa. Perheeseen kuuluu avovaimo ja teini-ikäinen tytär.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    9. 9

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    10. 10

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. Näytä lisää