Tuuli, Tuulia, Hilda

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Irtisanominen uhkaa ex-hiihtäjää

Ex-hiihtäjä Janne Immonen saattaa menettää rajavartijan virkansa työnantajansa aluillaan olevassa kurinpitomenettelyssä. Immonen tuomittiin viime viikolla kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen todistajan perättömästä lausumasta käräjäoikeudessa. Immonen kiisti vuoden 2011 ns. dopingoikeudenkäynnissä, että olisi käyttänyt dopingaineita tai tiennyt niiden käytöstä suomalaisessa hiihtourheilussa.

- Immonen on ollut viime vuoden loppupuolelta saakka virasta pidätettynä puolella palkalla vakavan syytteen takia. Nyt tuomion tultua käynnistyvät jatkotoimet, ja pysyvä irtisanominen on yksi vaihtoehto, sanoo Kainuun rajavartioston komentaja eversti Ismo Kurki.

Hän muistuttaa, ettei tuomio ole lainvoimainen. Immosen lähtöä valitustielle pidetään kuitenkin epätodennäköisenä, sillä hän tunnusti kesken oikeusprosessin käyttäneensä aikanaan urheilussa kiellettyjä epo- ja kasvuhormonia. Kurjen mukaan Immosen vastaantuloa ei pidetä kurinpitomenettelyssä lieventävänä seikkana.

- Kyllä siinä otetaan huomioon vain se teko ja siitä tullut tuomio. Ennakkotapauksia tällaisesta tuomiosta ja sen jälkeisestä kurinpitomenettelystä ei rajavartiolaitoksessa tietääkseni ole, eversti Kurki sanoo.

Kurki tekee lopullisen kurinpitopäätöksen haettuaan ensin lausunnon asiaan rajavartiolaitoksen juristeilta. Vaihtoehtoja on kolme eli varoitus, määräaikainen palkaton irtisanominen 1-6 kuukaudeksi sekä pysyvä irtisanominen. Lievin sanktiomuoto ei komentajan mukaan tule kyseeseen.

- Immosen työhistoria sinänsä on nuhteeton ja hyvä, viranhoidossa Vartiuksen raja-asemalla ei ole ollut moitteen sijaa.

45-vuotiaalla Immosella olisi jäljellä ilmeisimmin vajaa 10 työvuotta ennen eläkettä, jos hän saa jatkaa virassaan kurinpitotoimien jälkeen. Muussa työelämässä eläkeikä nousisi tuntuvasti.

- Hänen tähänastiseen eläkekertymäänsä rajavartijan työstä mahdollinen irtisanominen ei vaikuta, eversti Kurki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      74 ihmisen ruumiit löytyivät rannalta Libyassa

    6. Näytä lisää