Aslak

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Tour de Ski -viimeistely hiihtohallissa

42 päivää Sotshiin
Sami Jauhojärvi, missä sulattelet jouluähkyä?
- En syönyt ähkyyn asti! Paikka on Saksan Oberhof, josta lauantaina käynnistyy Tour de Ski. Paikka on tunnettu ennen kaikkea ampumahiihdosta, mutta Tourillakin on ollut yleisöä ihan kivasti.

Ymmärsin olot sellaisiksi, että latu on merkitty maastoon lumella. Mikä on tilanne?

- Lumitilanne on todella surkea. Täkäläisestä hiihtohallista on saatu kaavittua lunta sen verran, että puolentoista kilometrin lenkki on pystytty tekemään.

Mitä siitä on jo nyt seurannut?

- Perjantain harjoitukset on peruutettu, eli kaikki treenaavat hiihtohallissa. Suksitestejä ei siis pääse radalle tekemään, ja minulla on kaikki vesikelin luistelusukset käytännössä testaamatta. Mutta lumipula johti vielä ikävämpäänkin seuraukseen.

Mitä tarkoitat?

- Lauantain vapaan tyylin prologin (4 km) jälkeen piti sunnuntaina hiihtää perinteisen takaa-ajo (15 km). Se muuttuikin nyt vapaan sprintiksi. Se on minulle ja monille muillekin suomalaisille erittäin ikävä uutinen. Juuri tuo prologin jälkeinen pursuitti on ollut Suomelle Tourilla hyvin menestyksekäs. Heikkisen Matin kanssa sitä on sadateltu, mutta minkäs teet?

Lähdit Tourille tavallaan poimimaan rusinat pullasta tai mantelit joulupuurosta, joten mahtaa ottaa päähän?

- Todellakin, ensimmäinen minulle tosi hyvä matka on nyt vasta uudenvuodenpäivänä, 15 kilsan yhteislähtö pertsalla.

Neljä kilometriä on todella harvinainen kilpailumatka, mennäänkö se täysillä alusta loppuun?

- Hyvä kysymys. Se on vähän kuin 600 metrin ratajuoksu, yhtä harvinainen ja vaikea. Jos lähtee ihan nasta laudassa, runsaan kilsan kohdalla alkaa lihasten ph-arvo olla maitohapoista matala ja loppu menee kärsimykseksi. Eli pari napsua maksimin alapuolella alku ja nousujohteisesti, vauhtia kiihdyttäen. Ja ihan startin alle saakka epätavallisen kovaa verkkaa.

Davosin sprinttisensaatio, seurakaverisi Martti Jylhä jäi sairasteltuaan pois, oliko päätös oikea?

- Ikinä ei pidä hiihtää kilpaa sairaana tai heti sairastelun jälkeen. Siitä voi saada seurauksia, jotka paljastuvat vaikka vasta viisikymppisenä, yhden ja ainoan kerran. Tour de Ski ei ole toipumispaikka, eli Martti teki oikein.

Annoitte Asiagossa parisprintin olympianäyttöä, mutta Jylhän sauva katkesi, mitä reissusta jäi käteen?

-Turhauttava reissu. Ei vastaa tarkoitusta, kun pertsan parisprinttiä mennään pelkkää tasatyöntöä, ilman pitovoiteita ja luistelusuksilla. Rata oli heikko, olympiakisoissa on ihan eri vaatimustaso. En ota silti Aikulta (Aino-Kaisa Saarinen) ja Annelta (Kyllönen) mitään pois. Kun cupissa voittaa, kovaa on hiihdetty. Olympiakisoissa tulee naisissa tiukka valinta, ainakin kaksi erittäin hyvää hiihtäjää jää ulos.

Isäsi kuoli viime jouluna, ja päivälleen vuosi sitten soitettiin vähän eri tunnelmissa kuin nyt. Miten muistelit isääsi jouluna?

- Käytiin porukalla isän haudalla. Olen muistellut isää koko kuluneen vuoden, ennen kaikkea yhteisiä metsästysreissuja. Viime kausi meni penkin alle osittain surutyön takia, turha sitä on kiistää.

Miten Tourin läheisyys vaikutti joulunviettoon?

- Söin maltillisesti urheilijalle sopivimpia jouluruokia, mutta myös ihan tavallista ruokaa, kuten poronkäristystä. Yritin välttää huonoja hiilihydraatteja ja kävin lenkillä aattona ja joulupäivänä. Niin sanottujen paheiden puolella join ehkä desin punaviiniä ja kastoin kieleni viskilasiin. Oli kiva joulu.

Jäit vuosi sitten tietysti Tourilta pois, miten muuten olet viihtynyt kiertueella?

- Tämä on lajille tärkeää pr:ää. Olen viihtynyt muuten aina hyvin, mutta jatkuva matkustelu rassaa. Olen tosin oppinut pakkaamaan minimalistisesti, mitään ylimääräistä ei kulje enää mukana.  

Millainen terveysriski Tour de Ski on?

- Kipeäksi voi tulla kotonakin, mutta onhan tässä riskinsä. Pukeutuminen, ravinto, neste, vitamiinit täytyy hoitaa tarkasti. Ja jokainen iltarukous päättyy: ”Älä anna minun sairastua.”

Mitä odotat tältä päivältä?

- Odotin suksitestejä, mutta siinäpä odotin.

Miltä tuleva viikko näyttää?

- Se näyttää vahvasti Tour de Skiltä eli raskaalta ja haastavalta viikolta.

Sotshin kisoihin on 42 päivää, miten valmistautumisesi edistyy?

- Nyt voin hyvällä omatunnolla sanoa, että aikataulussa. Eli vastaus seuraavaan kysymykseen: ei ole tullut takapakkeja.

Mikä on ollut viikon pettymys?

- Asiagon sprinttirata oli melkoinen pohjanoteeraus.

Mikä on ollut viikon kohokohta?

- Poika oppi jouluna sanomaan ”isi”, yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäisenä. Muita sanoja sieltä on jo tullut vaikka kuinka.

Mistä olet innostunut urheilun ulkopuolella tällä viikolla?

- Sain olla läheisimpien ihmisten kanssa joulun Ylitorniolla.

Missä olet mennyt eteenpäin.

- Tuskin varsinaisesti missään.


Sami Jauhojärvi


Laji: Maastohiihto
Ikä: 32
Kotipaikka: Rovaniemi
Menestys
  • Olympiakisat 2006: 15 km 10:s, olympiakisat 2010 viestissä 5:s
  • MM-kisat 2009: Pronssia parisprintissä ja viestissä
  • MM-kisat 2011: 15 km 5:s, parisprintissä 5:s, viestissä 4:s
  • Yksi maailmancupin osakilpailuvoitto, neljästi palkintopallilla
Lajiesittely: Miehet hiihtävät yhdistelmäkilpailun (15 km (p)+15 km (v), 15 km (p), sprintin (v), parisprintin (p), 4x10 km (p+p+v+v) viestin ja 50 km yhteislähdön (v).
Kilpailupäivät Sotshissa: 9.-23.2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

    6. 6

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    7. 7

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    8. 8

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    9. 9

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    10. 10

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää