Onni, Sisu

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Norjan kuningas Harald jyrähti – hiihtokuningas tulilinjalla?

Norjan kuningas Harald arvostelee huippu-urheiluun pesiytyneitä yhden urheilijan ympärille muodostettuja talleja.
Norjan tämän hetken tunnetuin yksityistalli on hiihtomaajoukkueesta poislähteneen Petter Northugin Team Northug, jota rahoittaa osuuskauppaketju Coop. Yksi Norjan hiihtoliiton suurista yhteistyökumppaneista on Coopin kilpailija, kauppaketju Spar.

Norjan TV2:ssa tänä iltana nähtävässä haastattelussa kuningas, tunnettu urheilumies, sanoo, että yksityistallit ja urheilun erikoisliitot taistelevat samoista sponsorirahoista.

Mitä kuningas ajattelee yksityistalleista?

- Ne ovat ongelma, se on ihan selvää. Ne alkoivat pikaluistelussa ja Hollannissa on nähty, että ongelmia tulee, kun urheilijat valmentautuvat itsekseen tai maajoukkueen ulkopuolella.

- Kaikki urheilun erikoisliitot kärsivät huonosta taloudesta, ja kun rahaa aletaan jakaa yksittäisille urheilijoille liittojen sijaan, ongelmia syntyy nopeasti, kuningas Harald sanoo VG:n mukaan.

Kuningas Harald ja kuningatar Sonja matkaavat seuraamaan Sotshin olympialaisia viimeisellä kisaviikolla.

Northugin manageri Are Sörum Langås sanoo, ettei kuninkaan kritiikki satuta.

- Ongelmatilanne on tiedossa, hän sanoo.

Sörum Langås painottaa VG:lle, että Northugin maajoukkueuran aikana Norjan hiihdon sponsoritulot kasvoivat 20 miljoonasta kruunusta 60 miljoonaan vuosina 2007–2013. Euroissa sponsoritulot kasvoivat 2,3 miljoonasta seitsemään miljoonaan euroon.

- Talouden ja markkinoinnin kannalta katsoen on vain harvoja, jotka ovat tuottaneet liitolle yhtä hyvin kuin Petter. Uusi panostus tuo Petterille paljon lisää motivaatiota, ja hän aikoo jatkaa vielä vuosia. Toivottavasti siitä on iloa sekä Norjan kansalle että kuninkaalle vielä pitkään.

Manageri ei usko, että kuninkaan lausunto on suunnattu suoraan Northugiin vaan että lausunto on yleisluontoinen.

- Me tiedämme, että kuningas on Petterin kova ihailija, Langås sanoo.

Norjan huippu-urheilun nokkamies Tore Överbö puolestaan hykertelee tyytyväisenä.

- Onpa mukavaa, että kuningas on samaa mieltä meidän kanssamme. Tuntuu hyvältä, kun kuningas on samassa joukkueessa, Överbö sanoo VG:lle.

Överbö korostaa, että Northug on poikkeus.

- Kunnioitan Petteriä urheilijana, mutta on kummallista, että hän päätti jättäytyä maailman parhaan lajijärjestelmän ulkopuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    7. 7

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    10. 10

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää