Anna, Anne, Anu

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Isometsä Niskasen hiihdosta: Tiedän tunteen

Asiantuntijan mukaan Niskanen hyötyi matalasta lähtönumerosta.
IS:n hiihtoasiantuntija Jari Isometsä osasi perjantaina asettua Iivo Niskasen nahkoihin.

- Olen kaksi kertaa hävinnyt MM-kisoissa pronssin alle sekunnilla ja tiedän tunteen. Toinen niistä tappioista jäi voimaankin.

Isometsä tarkoittaa 0,9 sekunnin tappiota Fulvio Valbusalle Ramsaun MM-kisojen takaa-ajossa 1999. Lahden MM-kisojen 15 km:n 4. sijan hän menetti dopingtestin jälkeen.

- Ärräpäät lentelivät tänään, mutta olin todella ylpeä että meiltä löytyy tuollainen nuori kaveri. Iivolla oli aivan huippusuksi, hänen perustasonsa tämä ei missään  nimessä ole. Vielä.

Pika-arvioissa Ruotsin Daniel Richardsson ohitti Niskasen, koska hänen lähtönumeronsa (43) oli korkeampi ja tilanne tiedossa.

- Näkisin mieluummin niin, että Niskanen hyötyi matalasta lähtönumerosta (13) vähintään saman kuin väliaikahyötynä menetti, ehkä enemmänkin. Keli oli märkä, ja latu meni varmasti kilpailun aikana loppupään miehille huonompaan kuntoon. Luisto heikkeni.

Isometsää ilahdutti, että Niskanen oli kilpailun jälkeen todella pettynyt, ei iloinen 4. sijasta.

- Kaveri selvästi tiedostaa, että näitä tilaisuuksia ei tarjoilla huippu-urheilussa kovin usein, jos enää koskaan. Se on viisauden alku. Koskaan ei voi tietää, huippu-urheilu ei toimi niin.

Syksyllä alkanut sairastelukierre teki Niskasen kaudesta todella hankalan, ja olympiapaikka varmistui aivan kalkkiviivoilla.

- Iivolla on ollut ymmärtääkseni taipumusta treenata itsensä ylikuntoon. Joskus sairastelu pelastaa siltä. Ilman sitä Iivo ehkä olisi treenannut yli ja se siitä kaudesta. Pakkolevon kauttahan näihin kisoihin tuli myös voittaja Dario Cologna. Jos pohjat ovat kunnossa ja on treenattu tunnollisesti, urheilija tarvitsee usein van muutaman kilpailun päästäkseen huippuiskuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. Näytä lisää