Torsti

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kerttu Niskanen: Sairastelu tietää hyviä arvokisoja

Maastohiihto
Sairastunut Kerttu Niskanen taltutti kilpailuviettinsä ja lähti kotiin.
Suomen hiihtomaajoukkueen huipputason edustus kutistui Tour de Skillä taas, kun Kerttu Niskanen vetäytyi kiertueelta maanantaina.

– Kurkkua kivistää, ja keuhkoissa tuntuu pahalta. Kilpailuvietti on kova, mutta ei tuonne voi jäädä puolikuntoisena riskeeraamaan kauden jatkoa. Tärkein tapahtuma (MM-kisat) on edessäpäin, Niskanen kertoi automatkalla Sveitsin Val Müstairista Münchenin lentokentälle.

Joukkueen kruununjalokiven kuljettajaksi lähti päävalmentaja Reijo Jylhä.

Suomen joukkueesta jäivät jo ennen Tourin alkua pois Matti Heikkinen omasta tahdostaan ja Sami Jauhojärvi sairastuttuaan. Ville Nousiainen ja Krista Pärmäkoski heittivät leikin kesken.

– Tämä tietää sitten hyviä arvokisoja, kun sairastetaan nyt köhät pois, Niskanen naurahti.

Niskanen hiihti sunnuntaina Oberstdorfissa 10 kilometriä (p) odotettua vaisummin, mutta ei usko, että oli vielä sairastumassa.

– Oli ongelmia suksien luistossa ja lopussa pidossakin. Nuorempana olen joskus kilpaillut rajatapauksena eli sairauden aavistusta kropassa. Sellainen puuha ei kannata.

Vaikka Niskanen yritti pitää positiivista mieltä yllä, takaraivossa jäytää epätietoisuus jatkosta. Lähestyminen helmikuun puolivälin jälkeen alkaviin MM-kisoihin oli suunniteltu hyvin loppuun asti sujuvan Tourin pohjalta. Nyt täytyy keksiä B-suunnitelma.

– Sehän tässä harmittaa, että Tourin jälkeen olen hyvin pystynyt virittämään itseni arvokisoihin. Nyt täytyy sairastaa tämä pois ja miettiä sitten, mitä tehdään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    2. 2

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    3. 3

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    4. 4

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    8. 8

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    9. 9

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    10. 10

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    2. 2

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    3. 3

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    4. 4

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. Näytä lisää